Huikeita onnistumisia ja paljon ilonaiheita !

Viimeiseen kuukauteen on mahtunut niïn mielettömästi onnistumisia koirien kanssa, että yhtä pientä kauneusvirhettä tuskin muistaakaan. Jaahas, se on otettava oikein kalenteri esiin, että muistaa kertoa kaikki oikeassa järjestyksessä.

Aluksi Nemon huippuhetket (ja se pieni pettymyskin). Huhtikuun alkupuolelta se alkoi. Olimme Ojangossa hengailemassa ja haistelemassa kevään ensimmäisten episten tunnelmia. Nemo oli koko ajan ihan huippureipas eikä sitä pelottanut yhtään mikään. Halusi vaan päästä kaikkien koirien kanssa leikkimään ja onneksi siellä olivat Liisa ja Seppo, joten Sepon kanssa pääsi ottamaan pienet painierät, ennenkuin Sepon oli mentävä starttiin. Hyvillä mielin lähdin kotiin.

Seuraavana viikonloppuna (14.-15.4) suuntasimme kohti Lahtea Heikkisen Sannan järjestämälle näyttelykurssille. Eikä voi muuta kuin kehua poikaa. Niin hienosti se siellä pärjäsi ja innostui ehkä jopa hiukan liikaakin touhusta, kun piti mammaa ruveta pureskelemaan lelujen sijaan. Pääasia kuitenkin oli, ettei missään vaiheessa päässyt pelko hiipimään puseroon, vaan häntä pystyssä herra porhalsi eteenpäin. Opin esittämisestä valtavasti ja kokonaan uuden tyylin ja Neponen oppi sen heti tosi nopeasti.

Heti seuraavalla viikolla tiistaina oli vuorossa kauan odotettu ja jännitetty HSKH:n agilityn alkeiskurssin testitilaisuus. Nemo oli riehakas, halusi vain mennä kokoajan ihania naisia moikkaamaan, eikä malttanut oikein keskittyä yhtään mihinkään. Paikalla pysyminen ja remmissä seuraaminen oli aivan luokatonta. Vapaana seuraaminen menikin jo sitten paremmin. Luoksetulossa Nemo karkasi ihanien Maisan ja Nemin tykö ja ohjaajamme Seijan piti mennä se repimään sieltä pois. Sitten herra muistikin, että mammakin oli olemassa ja tuli kovaa kyytiä luokse. Luoksepäästävyys-osio meni kuin tyhjää vain ja Nemo häntä heiluen otti ohjaajat vastaan. Kyllä meinasi sydän pakahtua ilosta ! Vaikka herrasen käytös oli kuin pahimmalla tarkkisluokkalaisella, meidät kuitenkin kelpuutettiin mukaan alkeiskurssille. Nyt olemme treenanneet pari kertaa ryhmän kanssa ja koko ajan menee paremmin. Ukkeli on jo suht hyvin kontrollissa vapaanakin, eikä heti ampaise naisiin, kun silmä välttää. Se osaa myös keskittyä tosi hienosti tehtäviin, mutta kuumenee leluista ihan kamalasti ja alkaa hyppimään mun päälle ja yrittää purra käsiä, vaikka kuinka työnnän jotain patukkaa suuhun. Toisaalta on hyvä, että se pitää leluja parempana palkkana kuin nameja, mutta täytyy saada pikkasen terävyyttä siltä hiottua pois, ettei mene niin överiksi. Alkaa mammapahan käsivarret muuten olla aika kovilla. Samaan aikaan loppui myös agiltykurssi Koirakeitaan ryhmässä. Kävimme siellä kaikki esteet läpi eikä minkään kanssa Nemolla ollut mitään vaikeuksia. Tuolla HSKH:n kurssilla emme ole vielä esteitä tehneet ollenkaan vaan keskittyneet ihan perusasioihin sekä erilaisiin temppuratoihin, jotka kehittävät koiran jalkojen hallintaa ja kropan koordinaatiota.

Ihan hurjan paljon ovat metodit muuttuneet sitten Daran alkeiskurssin tai saati Ellin ! Mutta parempaan suuntaan ehdottomasti. Siksi kestikin niin kauan Ellillä ennenkuin homma alkoi toimia. Darakin edistyi satakertaa vaudikkaammin, joten voi vaan toivoa, että saan Nemosta vielä seuraavan kisakoiran, kun Elli jää eläkkeelle. Daran kanssa treenaillaan omin voimin mielenvirkistykseksi. En ilmoittautunut enää sen kanssa mihinkään ryhmään. Turha viedä treenipaikkaa joltain, joka oikeasti haluaa edetä. Darkun kanssa kun emme voi virallisiin kisoihin kuitenkaan ikinä startata.

Mainitaan nyt vielä Nemon osalta se pieni pettymyskin. Daran 5-vuotispäivänä lähdin Nemon kanssa Hertsikkaan mätsäriin tarkoituksenani ottaa se kenraaliharjoituksena tulevaa Haminan näyttelyä varten. Noh, se kenraali menikin sitten niin penkinalle kuin olla ja voi. Nemo mm. haukkui tuomarin sananmukaisesti pystyyn ja stressasi ja poukkoili kehässä ihan miten sattuu. Eipä paljoa uudet esittämismetodit eivätkä lihapullat siinä painaneet. Joten pitkän pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että en lähde Haminaan pelleilemään ja poikaa kiusaamaan, kun se ei selvästikään siihen vielä ole valmis. Lisää vaan treeniä ja mätsäreitä, niin katsotaan sitten kesäkuussa josko Saloon uskaltautuisi, kun sinnekin olen ilmoittautunut.

Joka tapauksessa Nemo on edistynyt niin valtavin harppauksin, että toivoa on, että vielä joku päivä me ne näyttelykehätkin vallataan.

Entäpä sitten Elli ja agility ? Ihan mahtavasti on sujunut silläkin rintamalla. Tosin 21.4. omissa kisoissa tuli hylky, mutta rata meni aivan loistavasti ja mielessäni jo tuuletin nollaa, kunnes kolmanneksi vikalla esteellä Elli karkasi väärälle esteelle (mun väärän sijoittumisen takia, tietenkin) Ja sinne karkasi unelma uran toisesta puhtaasta nollaradasta. Olin kuitenkin huipputyytyväinen Elliin, se oli aivan liekeissä eikä vetkuillut kuten aikaisemmassa kisassa Purinalla.

Tänään se nolla sitten napsahti Ojangossa ulkoradalla. Vaikka Elli taas kolmannen esteen jälkeen lähti haahuilemaan ja nuuskimaan maata, sain sen kuitenkin aika nopsaan hallintaan ja menemään putkeen ja loppu olikin pelkkää kosmetiikkaa. Muija paineli vauhdikkaasti ja keskittyneesti ja jopa kepit onnistuivat kertalaakista. Kyllä se on aivan mahtava tunne tulla maaliin, kun on on nollarata takana ! Ja kyllä mä riekuinkin taas kuin heikkomielinen. MUTTA KUN SE OLI NIIN UPEETA, MAHTAVAA !! Ainoastaan kolme koirakkoa suoritti radan nollilla ja me olimme siis kolmansia ja pääsimme pokkaamaan palkinnon oikein palkintopallilta. Tällä taas jaksaa koko loppuvuoden !

Kaiken häppeningin ja treenin lomassa ehdimmepä käymään vähän mökilläkin seuraamassa saunan valmistumista ja tähän loppuun tunnelmakuvia muutaman viikon takaa.

Nemo