Kerta se on ensimmäinenkin, kun rata kisoissa unohtuu...tosin ihan silmänräpäyksen ajaksi, mutta sehän riitti. Elli nykyaikaisena naisena teki heti omat ratkaisunsa, hyppäsi yhden ylimääräisen hypyn ja taas palattiin tuttuun 'hylky-tahtiin'.   Eli tällä kertaa se mamman pää ei taas pysynyt kasassa, pieni nukahdus ja se oli siinä. Elli oli kylmästä ilmasta huolimatta taas oikein hyvässä vireessä ja todella vauhdikas. Tosin ennen hylkäystä otimme kepeiltä tutun vitosen, Ellin aloittaessa taas toisesta välistä. Tällä kertaa minä olin Ellille vaikeammalla puolella, mutta ekan erehdyksen jälkeen se suoritti kepit mainiosti. Koirassa ei siis tälläkään kertaa ollut mitään vikaa.

Lauantaina Daran kurssilla oli ohjelmassa temppuilua. Dara oppi tunnin aikan ällistyttävän monta uutta temppua. Ryömimisen, kierimisen (puolittain vasta), tassulla heiluttamisen, kumartamisen ja kurre-asennon. Lisäksi temppuiltiin hula-vanteen kanssa. Hauska tunti toden totta. Varsinkin kottikärry-leikki. Siinä otettiin koiran takajaloista kiinni ja koiran piti mennä hakemaan namipala matkan päästä vain etujalkojensa varassa. Dalmis on kyllä uskomattoman nopea koira vain kaksijalkaisenakin, kun on namista kyse !    Sen tempun harjoittelu meni kyllä aivan nauramiseksi !  Temput olivat edelleen muistissa eilenkin ja myös Elli oppi tassulla heiluttamisen sekunnissa, että hänkin saisi namia Annikalta. On ne hassuja otuksia !