Niin, harmi kyllä. Viimeviikolla loppui Daran lääkekuuri (kortisoni-antihistamiini) ja viikonloppuna takajalkoihin puhkesivat ensimmäiset paiseet. Pienet kylläkin, mutta silti.  Lääkäri-tädin luokse matka käy taas huomenna. Mua huolettaa todella, ettei se furunkuloosi vaan jää krooniseksi ? Että lääkekuurilla pitäisi pikkuneidin olla kokoajan ?  Harmittaa todella...

Nolottaa myös tämä meikäläisen pitkäksi venähtänyt blogin päivitysväli.   Kolmeen viime viikkoon on mahtunut yhteislenkkeilyjä, jossa oli osanottajakato (mukana vain Allu ja Nella sekä vierailevana tähtenä Nellan mamman hoitopoika ajokoira-Pablo) sekä Dalmatiankoirat ry:n järjestämä Mätsäri Hyrylässä, jossa EI TODELLAKAAN podettu osanottajapulaa. Väkeä oli viime vuotiseen tapaan ihan mustanaan, jopa enemmänkin kuin viimeksi. Minä olin pyörittämässä pentukehää, jossa oli 61 osallistujaa. Yllättävän ripeästi saimme kuitenkin kehät läpi ja BIS-kehä päästiin aloittamaan jo kahden maissa iltapäivällä. Ilma suosi, vaikkei sellainen helle ollutkaan kuin vuosi takaperin.

Kelit ovat sittemmin viileentyneet aika tavalla ja syksy on jo edennyt pitkälle. Aamuisin on vielä melkein pimeää, kun tyttöjen kanssa suuntaamme ulos. Ja ne illat, kahdeksan aikaan on metsässä niin hämärää ettei pois meinaa löytää. Huoh, ei kun vaan otsalamppua kaivamaan jostain kätköistä.

Ellin kanssa treenataan vanhaan malliin agilityä keskiviikkoisin ja tekemisen riemu on palannut. Innolla odotan loppusyksyn tulevia hyppykisoja, niin päästään kokeilemaan, josko se eka nolla sieltä vihdoinkin tulisi ?   Taitaa olla yltiöpositiivista ajattelua, mutta ainahan sitä voi yrittää.