Dara se on ollut aika pitkälti tapahtumien keskipisteessä tällä viikolla. Keskiviikkona kävimme siis lääkäritädin luona ja nyt kokeilussa on kortisonisuihke, jota tussautetaan mätästen pattien päälle. Yritetään sillä pötkitellä seuraavat kahdeksan viikkoa. Tämä siksi, että siinä ajassa kaikki suun kautta nautittu kortisoni on poistunut elimistöstä ja sen jälkeen voidaan tehdä allergia-ja atopiatestit. Saataisiin viimeinkin selville mistä tassumätäisyys johtuu ?  Ja hyvältä näyttää tällä hetkellä. Jo nyt patit ovat lakanneet erittämästä visvaa ja ovat kuivahtamassa. Nyt kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että tämä hoito tepsii !

Keskiviikkona ennen lääkäriin menoa pilkut olivat isännän kanssa metsälenkillä.  Dara oli kieriskellyt taas huolella jossain kakassa ja oli siten ihan yltä päältä...no niin: paskassa.  Eikä siinä kaikki, sitten neiti oli bongannut oravanpoikasen ja päättänyt sen tappaa pois kuleksimasta. Itseasiassa orava ei ollut heti kuollut, mutta sillä välin kun isäntä etsi jotain kättä pidempää lopettaakseen pienen kärsimykset, niin se oli jo hengetön. Oli kuulemma ollut lähellä, ettei Darankin maallinen taivallus olisi loppunut siihen, sen verran hyvällä tuulella herra oli lenkin jälkeen ollut...   Onneksi olin vielä silloin töissä, enkä kuuntelemassa kiroamista... hihii.. No mutta oli puhdas tyttö sitten viedä lääkäriin !

Eikä siinä vielä kaikki. Eilen iltalenkillä päällemme karkasi isosveitsinpaimenkoira. Ellin järkähtämätön auktoriteetti sai uroksen väistämään itseään, mutta taustalla kiltisti hiljaa ollut Dara sai kaiken tämän hurtan raivon päällensä. Omistajansa vaan voivotellessa tilannetta !  Päästin Daran remmistä irti, että pääsi juoksemaan karkuun. Lopulta sveitsiläisen omistaja sai koiransa hallintaan ja minä sain Daran maaniteltua luokseni erään omakotitalon kuistilta, mistä se oli hakennut turvaa. Onneksi kuitenkaan Daralle ei tullut mitään vammoja, mutta toivon, että se edes olisi tikannut reiän tai kaksi ison hurtan korvalehteen. Kyllä se sen verran sitkeesti pisti kampoihin. Aina sattuu ja tapahtuu !

Huomenna alkaa sisähallitreenit Empun kanssa Keravalla. Keskiviikkoiset treenit menivät tosi mainiosti ja jopa keppien aloitus ja suoritus mun ollessa "väärällä" puolella oli suorastaan häikäisevää ! Kunpa ne joskus onnistuisivat kisoissakin yhtä hyvin.