Iski meidän kotokoneeseen. Koskaan aiemmin ei ole näin päässy käymään, tietokone kumminkin ollu jo "muutaman" vuoden kotonakin. Kerta se on ensimmäinenkin. Nyt on sitten kaik mänt , onneksi kuvia oli vain tältä syksyltä koneen syövereissä, muut on kopsattu turvaan CD-levykkeille.  Onneksi myös perheen miehissä on sen verran tietokonenörtin vikaa kera naapurinsetä Hannun että saivat koneen pelittämään ja madon hus pois häädettyä.  Tänään Thomas sanoi tekevänsä vielä jotain säätöjä. Kiitos viisaasta lapsesta, jonka huoleksi voi heittää kaikki tommoset asiat. Itse olen aivan tollo.   En osaa edes kamerasta siirtää kuvia tietsikalle , no en ole jaksanut sitä opetella, on niin vaan helppo kiljua kakaroita apuun. hihii...

Vuosi vaihtui ihan kivasti. Koirat eivät edelleenkään pelänneet raketteja eikä pauketta, ei myöskään Eetu ja se on hyvä. Minä ja systeri oltiin sisällä koirien kanssa ja hoilattiin Singstar-pelin tahdissa ( jos sitä ei koira jo pelkää, niin on kyllä hermorakenteet kunnossa ! ) Muut  olivat ulkona paukuttelemassa ja jäätymässä kirpakkaassa pakkasessa. Kipakat pakkaset ovat Daran mielestä aivan syvältä. Vaikka on mikä takki päällä niin aina on kylmä, eikä se tahdo liikkua ollenkaan. Mököttää vaan ja nostelee tassujaan.  Elli ei turhia marise ja painelee menemään pirteänä. 

Eilen oltiin loppiaislenkillä Eetun perheen kanssa. Silloin Darallakin vauhtia piisasi, kun oli mieluisa leikkikaveri mukana. Lammen jäällä jopa Elli innostui pyrähtelemään kakaroiden mukana.  Puolitoista tuntia umpihangessa vei kyllä mehut aivan jokaisesta ja hiestä läpimärkinä saavuimme kotiin. Hyvää jumppaa sekä koirille että varsinkin itselle !

Huomenna Dara-muru lähtee reissuun... hui...jänskättää...