Vuosi on vaihtunut ja meikäläisen blogin päivitysväli sen kun pitenee. Mitäpä tässä, samaa vanhaa vaan. Talvi on viimein tullut tänne eteläänkin ja pikkuinen lumipeite valaisee mukavasti tienoon. Metsässä melkein pärjää ilman lamppua. Ihanaa koirienkin kannalta, jää ne iän ikuiset kuratassujen ja -massujen pesut vähemmälle. Toisin sanoen pois kokonaan.

Nemo on kasvanut kovasti, täyttäähän se jo pian 10 kk. ! Ja iän myötä vain tuhotyöt kasvavat. Tälläkin viikolla se oli jyrsinyt portaiden kaidetta ja sohvakin on jo saanut osansa. Kyllä itkut on päässyt joka kerta kun kotiin tulee ja näkee sen päivän "saldon". Ei auta purunestosuihkeet näköjään mitään. Muutamana iltana sitten hioin ja maalasin kaidetta ja sainkin sen kohtuulliseen kuosiin. Yksi syvä monttu kyllä jäi, joten todennäköisesti hion maalit pois uudelleen, kittaan ja tasoitan montun ja sitten maalaan uudelleen. Ostin Askosta alelaarista kuusi karmean vaaleanpunaista koristetyynyä á 2 € ja niitä Nemo onkin askarrellut ja suolestanut ja jättänyt onneksi muut paikat rauhaan. Saa vaan nähdä kauanko niihin mielenkiinto piisaa ? Leluja olen myös ostanut Mustin ja Mirrin alekoreista, mutta ne tuppaavat menemään selssuksi heti kättelyssä, eikä niistä ole sen jälkeen paljoakaan iloa.

Jotain eroahdistusta se varmaan on osaltaan, koska maanantait on niitä pahimpia, viikonlopun jälkeen. Nyt niillä on niin pitkät päivät yksin oltavanaankin, kun Thomas lähti armeijaan eikä ole niitä enää iltapäivisin ulos viemässä. Täytyy pohtia mitä tässä jatkossa alkais tekemään herran kanssa, onko se kohta teljettävä esim. kodinhoitohuoneeseen päiviksi yksin vai mitä ? Voi olla, että se pistäis senkin päreiks, kun vielä joutuisi olemaan erossa tytöistäkin...

Tytöt ovat kilttejä kuten aina ja voivat hyvin. Daran tassut ovat edelleen kunnossa, onneksi ! Ellin kanssa piti aloittaa taas kisaaminen vuoden alusta, mutta mamman jalka ei ole vieläkään terve. Olin jo ilmoittautunut tämän päivän Hyvinkään hyppystarttiin, että kokeilisin jalan kestävyyttä, mutta sitten menin eilen illalla kompuroimaan jäätiköllä nurin. Polveen ja kyynerpäähän sattui niin perkeleesti ja polvi turposi ja särki koko illan. Ei puhettakaan, että olisin sillä pystynyt tänä aamuna lähtemään yhtään minnekään. Joten peruttavahan se oli. Ens lauantaina menen omiin kisoihin pelkästään töihin, sillä silloin on uuden upean hallimme avajaiset !

Nemon kanssa aloitimme taas viime viikolla tokotreenit Koirakeitaalla ja tähän kurssiin kuuluu myös rallytokon alkeet. Se on aivan uusi maailma meikäläiselle, joten mielenkiintoa riittää. Viime kerralla mun oli vaan vähän vaikea saada Nemoa keskittymään, kun oli taas monta uutta kurssikaveria, joihin olisi pitänyt päästä tutustumaan ja leikkimään. Namit eivät ole näköjään ukkelille riittävän kiinnostava palkka (outo dalmis ! ), joten ens viikoksi on varattava mukaan vinkulelu ja pallo. Kotosalla ainakin se innostuu niistä ihan kybällä.

Kuvia on tullut otettua aika vähäkkäästi, mutta tässä loppuun vielä muutama. Vaikka nyt jo lunta onkin mukavasti niin vielä Tapaninpäivän lenkillä pellolla näytti aika karulta.

Dara jahtaa Nemoa.

Elli juoksi nuoremmat vielä suohon.

Harvoin ikäneito enää innostuu spurttaamaan, mutta silloin kun innostuu, niin vauhtia löytyy siinä määrin, ettei nuoremmilla ole mitään jakoa.

Porukka huilaa välillä.

Kohta pitäsi alkaa viimeistään ilmoittautumaan dalmisyhdistyksen Open Show:hun Vihtiin, jos sinne meinaa ylipäätään lähteä. Vähän jännittää, mutta pitäis se varmaan kokeilla kuinka Nemon laita nyt on tosi tilanteessa. Hurjasti se on edistynyt ja reipastunut, mutta uudet oudot paikat ja varsinkin lapset ovat edelleen aika vaikea kohdata. Harmi ettei täällä tienoilla ole ollut mätsäreitäkään, mihin olisi voinut mennä treenaamaan. Niitä on enemmän luonnollisesti keväällä, kun ilmat sallii ulkona oloa. Ehkä se on vaan rohkaistuttava ja mentävä, ei me siihen kuolla, Nemo enkä minä.