On tämä elämä aikamoista vuoristorataa, niin näyttelysijoituksetkin!  Milloin ollaan onnen kukkuloilla, milloin murheen alhossa. Tänään oli kukkulapäivä vai pitäsikö sanoa Mount Everest-päivä. Pää leijuu vieläkin korkealla pilvien yläpuolella. :D

Aloitetaanpa alusta Erkkari-päivän kertaus. Aamulla kello soi 5.30. Pojat lähtivät ajamaan kohti Joutsaa enskakisoihin, minä ja Dara kohti Turkua ja Elli ja tytär jäivät vetämään lonkkaa.  Matka Turkuun sujui hyvin, kerran pysähdyin matkalla, kun Dara äkkiä alkoi käyttäytymään tosi rauhattomasti. Pissa- ja kakkatauon jälkeen helpotti ja loppumatka sujui mukavasti. Löysin paikalle suorinperin ja olin perillä noin vartin yli yhdeksän. Ilma oli jo todella lämmin ja aurinko paistoi pilveettömältä taivaalta. Näyttelypaikka oli Kuralan kylänmäki, museoalue ja siellä kiva ruohokenttä, jossa oli omat kehät nartuille ja uroksille.

Zabavan-koirista ensimmäisenä tulessa oli ihana vauvapoika Exxo, joka oli ROP-pentu ! Kuvien perusteella olin jo ihastunut Exxoon, mutta kyllä pikkuherra oli vielä ihanampi luonnossa. Siinä uros minun makuuni ! Myös seuraneitinä ollut Eliska oli aivan suloinen pakkaus. Tosi kauniit pennut !

Hieman ennen junnukehän alkua Nina otti Daran mukaansa ja he harjoittelivat hetken keskinäistä yhteistyötä. Minä lymyilin Nina teltan takana piilossa, ettei Dara vinkuisi ja hinkuisi mun perään. Sitten he menivät kehään. Ja kyllä on Esittäjällä ja "esittäjällä" eroa ! Voi jestas, Nina sai Darasta esiin aivan uuden koiran ! Sen vähän mitä uskalsin kurkistella, niin Dara juoksi tosi hyvin ja tuomarin käsittely meni ihan leikiten, ainoastaan hännäntunnustelussa Dara yritti istua, mutta Nina nosti kädellä hieman mahan alta ja siinä se. En ollut housuissani pysyä, kun näin kehäsihteerin antavan vaalanpunaisen nauhan ja ERI-ruusukkeen. Voi veljet ! Eikä siinä kaikki, Dara sjoittui luokassaan TOISEKSI !! :D :D

Olin aivan pyörällä päästä ja tuntui tosi kivalta, kun porukat tulivat onnittelemaan ja taputtamaan selkään. Meri, Mari, Tanja ja Seija plus tietty Kiira ja Marja ja Kalliokorven Nina.  Kiitos teille kaikille, erityisesti Mari ja Meri, jotka myös Aptuksessa olitte hengessä mukana, kun ei mennyt ihan niin hyvin.

Sitten Dapsu sai mennä hengähtämään häkkiinsä, jossa se muuten viihtyi tosi hyvin. Häkki oli meillä ekaa kertaa mukana ja ilman sitä en enää lähde minnekään, kyllä se niin paljon vapauttaa liikkumista ja olemista. Siinä sitten auringossa kärvennyin ja seurasin muita luokkia ja Z-koiria. Veteraaniluokassa mm. kaikki mummot Sori, Jutta ja Della saivat ERIn ja Della oli vielä paras veteraaninarttu, mutta se minulta meni ohi oliko se VSP ja ROP -veteraani ?

Eikun sitten parasnarttu kehään. Siellä Dara ei oikein jaksanut keskittyä, vaan huomasin sen katseella etsivän meikäläistä vaikka kuinka yritin piilotella. Mutta upeasti meni sielläkin ! Dara oli mukana viimeisessä kuuden porukassa, mutta ei sitten sijoittunut. Silti se oli enemmän kuin ikinä uskalsin toivoakaan. Ajattelin, että se kätellään ulos jo ensimmäisten joukossa, mutta ei neiti se vain siellä sinnitteli kuuden sakkiin ! Siis VAU mikä päivä !  Myös arvostelu oli todella hieno, sen voit lukea "Näyttely" -sivulta.

Lopuksi vielä sain esittää Jutta-mummia jalostusluokassa, jonka myös Nina voitti, kuten myös Kasvattajaluokan. Onnittelut vielä kerran  ja suuri KIITOS Ninalle esittämisestä ja kaikesta !

Sitten kimpsut ja kampsut kasaan ja autoon. Olipa hyvä mieli lähteä kotiin ajelemaan ! Väsynyt mutta onnellinen, niin emäntä kuin koirakin ! :D