Tai niin no, talvilomalla ollaan, hiihtänyt en ole sitten kuudennen luokan koulussa, enkä hiihdä ! Mutta ei siitä sen enempiä avautumisia.  Lomaviikko on mennyt sukkelaan. Aamuisin on ollut tooosi aikaisia herätyksiä, kiitos olympiajääkiekon. Tänäkin aamuna oli kello soimassa  4.55. Koiratkin katselivat unenpöpperöisinä ja ihmeissään, että mitä täällä nyt tapahtuu, eihän aurinkokaan ole vielä herännyt. Kun ottelu oli ohi ja lopputulos selvillä, ei aikainen herääminen harmittanut enää yhtään.

Lisää luntakin taas saimme tiistaina yllin kyllin ja lumitöitä riittää ! Huhuh... Tuo lumimäärä ei sula vielä Juhannuksenakaan ! Sitten on ollutkin huikaisevan kauniita aurinkoisia päiviä. Tänään teimme Annikan kanssa pitkän metsälenkin. Termariin kaakaota, muutama voikkari ja suklaapipari ja lammen lähellä pidimme pienen piknikin. Koirat olivat vauhdissa ja riehuivat keppiensä kanssa. Oli taas jalat väsyneet, kun kotiin pääsimme. Tietenkään emme muistaneet ottaa kameraa mukaan, sehän olisi ollut jo liikaa vaadittu !

Päivällä soittelin eri koira-alan firmoihin ja yritin myydä myyntipaikkoja kesän SM-kisoihin. Vielä tulokset jäivät aika laihoiksi, mutta huomenna taas soittorumba jatkuu, toivottavasti se poikii jotain.  Eilen illalla olin HSKH:n hallituksen kokouksessa ja maanantaina kokoilut jatkuvat SM-kisatyöryhmän kokouksen merkeissä jatkuen sitten torstaina sponssityöryhmän kokouksella. Ne ovat ensi viikon juttuja ne.

Harmittaa, että missasin ilmoittautumisen Riihimäen hyppyradalle 6. päivä. Ilmopäivä menikin umpeen jo eilen...olin sen kyllä merkinnyt kalenteriin oikein, mutta unohdin silti. Tiettykään se kalenteri ei auta jos sitä ei katso ! Muistikuva oli vaan että se oli tänään...höh !

Daralla on valeraskaus paraimmillaan. Tissit ja vatsa roikkuu "ihanasti". Muutenkin se on ollut viikolla ihan hassu. On aivan hysteerinen Annikan varpaiden perään, luulee vissiin niitä pennuikseen. Haluaisi nuolla niitä aivan loputtomiin, joten on pakko toppuutella ja kieltää, koska se menee aivan överiksi. Itkee ja vinkuu, kaivaa sohvaa ja petaa Annikan sänkyä. Toivottavasti se taas kohta helpottaa. Keväälle Daralle on ilmeisesti suunnitteilla toinen reissu Viroon Ninan kanssa, mutta vielä ei olla sitä lukkoon lyoty. Jokatapauksessa matkaseura vaihtuu, sillä Exxohan jo viimeksi saavutti EE MVA:n, joten ihqupoika ei tule tällä kertaa kavaljeeriksi.