Daran sterilisaatioleikkaus meni hyvin ja mammakin oli ihan reippaana koko päivän !   Todellakin kun vertaa Ellin vointiin oman leikkauksensa jälkeen, Dara on ollut paljon pirteämpi. Käveli itse autoon eläinlääkärin pihalla, mitä nyt vähän takajalat vippasi. Tosin koko eilisilta meni nukkuessa, mutta ulos lähti pissareissulle omalle pihalle ihan reippaasti iltasella. Elli kun ei suostunut samana iltana liikkumaan edes alakerrasta ylös.

 Juuri kotiutuneena.

Annika vahtii potilaan vierellä.

kuten myös Elli.

Vähän hutera olo vielä iltapissulla.

Elli tosiaan ihmetteli mikä kaverilla oikein on ? Mutta tänään jo yritti omalla pihalla leikittää Daraa ja minä sain toppuutella välissä.

Aamulla ei vielä ruoka maistunut, enkä saannut sille antibioottia edes kinkkusiivun välissä menemään alas. Nyt illalla kuppi tyhjeni vauhdilla ja siellä meni lääkkeet myös. Myöskään tötteröstä se ei ole ollut moksiskaan vaan toikkaroi se päässään daramaisen kohelona.  En ole sitä pitänyt sen päässä kuin vain silloin kun on jäänyt yksin. Vielä se ei näytä mitenkään kiinnostuneelta leikkaushaavaa kohtaan, koska sitä peittää vielä liimaside. Katsotaan sitten kun se otetaan pois, että alkaako hysteerinen nuoleminen. Silloin tötterölle on todella käyttöä.

Tänään ulkoilu meni jo melkein entiseen malliin. Juoksi jopa raput alas päästäkseen pian ulos. Ja yritti aamulla väkisin tupata mukaan, kun lähdin Ellin kanssa lenkille.

Dara tiirailee näkyisikö Eetua ?

 Liimaside saa olla paikoillaan pari päivää.

AInakaan mitään nestettä ei ole liimasiteen läpi tihkuttanut, mutta ajattelin poistaa sen huomisiltana lämpimässä suihkussa. Sitten näkee miltä leikkaushaava näyttää.

Eli kaikesta jännittämisestä ja panikeeraamisesta huolimatta, kaikki meni tosi hyvin ja Dara on tosi pirteä.