Tänään oltiin siis yhdistyksen OpenShow:ssa ja oikein mukava päivä olikin ! Olin paikalla jo kymmeneltä sillä halusin nähdä Ninan pennut Graffitin ja Skyn kehässä. Olivatpa muuten suloisia ja kauniita pentusia ja niin rauhallisia ja hyvin käyttäytyviä. Nina yritti vaivihkaa vihjailla poikalasta meille tyttöjen kaveriksi. Aivan ihanahan hän olisikin, mutta minusta tuntuu, että kahdessa on meikäläiselle riittävästi actionia.

Graffitti olikin pikkupoikien toinen ja Sky pikkutyttöjen ykkönen molemmat KP:n kera ! Onnittelut Ninalle vielä kerran !

Dara odotteli autossa koko pentuluokkien ajan, mutta puolilta päivin hain sen näyttelysaliin mukaan häkkeineen päivineen. Siellä Dara kiltisti olikin piilossa häiritsemästä poikia hajuillaan. Mutta kun lopulta meidän vuoro tuli oli likka valmis kuin lukkari sotaan heti kun näyttelyremmi sujahti kaulaan.  Pyyhin huolella Daran peppupuolen enkä ainakaan huomannut, että olisi mitään tiputellut kehämatoille.  Kehä esiintyminen menee mielestäni kerta kerralta paremmin. Toki tuomarin käsittelyssä on edelleen toivomisen varaa, mutta kunnialla siitäkin selvittiin.  Dara liikkui taas reippaasti ja poseerasi suht rauhallisesti. Kaunis ERI ruusuke sitten pokattiin ja kilpailuluokassa sijoituimme toiseksi. Ihan hieno homma !  PN-kehässä emme sitten alkua pidemmälle edenneet vaan meidät käteltiin ulos ensimmäisten joukossa.

Ehtisinpä päivän aikana osallistumaan (Ninan yllytyksestä) SeniorHandler -kisaankin Zemin kanssa ja olin Zemin hurjasta tsemppauksesta huolimatta viides eli viimeinen. Kieli ulkona  Lönnqvistin Tanjan kasvattajaryhmässä esitin Silja-tyttöstä, joka meinasi syödä peukaloni, mutta oli aivan hurmaava tapaus.

Päivän lopuksi näyttelyhumun jo tauottua kokoonnuimme pikaiseen hallituksen kokoukseen ja sitten viimein Volvon nokka kohti kotia.  Pitkä päivä, mutta kiva. Tykkään kovasti olla näyttelyissä, jutella ihmisten kanssa ja katsella ihania pilkullisia koiria, jokainen omalla tavallaan hurmaava persoonallisuus. Kyllä tämä rotu on minulle ihan se Number One !