Ei se auta, kesä on mänt. Ja sataa, voi jessus että sataa...kokoajan. Välillä enemmän ja välillä vähemmän, enimmäkseen enemmän.  Tässä melkein parisen viikkoa on vierähtänyt sitten viíme päivityksen. Nemokin täytti jo 5kk ja taas yritettiin ottaa posetuskuvia. Herraa ei oikein huvittanut moinen tällä kertaa...satoikin ja otti päähän. Tässä yksi "sinnepäin" otos.

 etujalat kyllä näyttävät jotenkin karmeilta tästä kuvakulmasta, huhuh, onneksi todellisuus ei ihan ole samanlainen.

Eniveis, rauhalliseen tahtiin ollaan tässä touhuiltu. Meikäläisellä loppui duuni virallisesti eiliseen päivään ja nyt onkin sitten päivätyönä työnhaku ja koirien lenkitys. Hmm...olen kyllä keskittynyt enemmänkin tuohon jälkimmäiseen, mutta kait se tarttis pikkuhiljaa ryhdistäytyä ettei ihan lösähdä kotifrouvaksi.

Peruutin kumminkin Nemon osallistumisen HSKH:n pentukurssille. Katsoin, että pikkuherra ei vielä ole valmis tavoitteelliseen toko-treeniin, joten ilmoittauduin sen sijaan Koirakeitaan 'Rohkeutta ja reippautta' -kurssille. Se alkaa 15.9. ja toivottavasti tämä kurssi auttaa nostamaan ukkelin hännän pystyyn, pois sieltä jalkojen välistä, kun ollaan ihmisten ilmoilla. Tallilla Nemo on ollut mukana ja siellä on kivaa ja Ojangossakin se jo vapautui hieman leikkimään ja opettelemaan muutamaa estettä.  Tänään käväisimme Hakunilassa mätsärissä hengailemassa kehän laidalla ja se meni joten kuten. Herra oli jännittynyt, mutta tervehti iloisesti samanikäistä colliepoikaa ja istuskeli ruohikolla tuumimassa tilanteita.  Sunnuntaina on mätsäri Pornaisissa ja sinne ajelemme katsomaan, josko jo uskaltautuisi ilmoittautumaan mukaan. Hissukseen edetään, pienin askelin.

Nyt tuosta selostuksesta taisi tulla se kuva, että poika on ihan luuseri reppana. Näin ei kyllä todellakaan ole. Se on aivan ihana pikkumies. Riehuu ja painii Daran ja Eetun kanssa, varastaa vaatteita pyykkikorista, juoksee omia polkujaan pitkin metsiä tuulispäänä. Pusuttaa ja köllii sängyssä mamman kainalossa. Istuu ja odottaa, antaa tehdä kaikki hoitotoimenpiteet mukisematta, ei kerjää (outo dalmis !!! ) tulee kutsuttaessa luokse ja käyttäytyy kaikenkaikkiaan tosi hienosti. On täysin sisäsiisti ja antaa mamman nukkua pitkään aamulla ! (Elli se tulee ennemmin herättämään kuin Nemo). Maailmallakin kaikki olisi hyvin niin kauan kuin ei olisi kimittäviä pikkupoikia polkupyörineen ja potkulautoineen ajamassa hänen päällensä. Että kiitosta vaan ja terveisiä Landbon "huomaavaisille" pojankoltiaisille ! No se siitä...

Ellin kanssa treenasimme agia parin viikon tauon jälkeen keskiviikkona ja muija oli vauhdissa. Teimme ekan radan heti virheittä. Toiselle radalle vaihdoimme koiria. Minä ohjasin Jaanan Leoa ja Jaana vastaavasti Elliä. Elli vaan ei halunnut jättää mammaa ja karkasi radalta vähän väliä tsekkaamaan, että mamma on vielä mestoilla. Pikku pätkän se meni Jaanan kanssa ihan hyvin, mutta sitten taas tuli mammaa ikävä, joten ohjaajamme Leila päätti ettei enempää toista kiusata ja Elli pääsi mamman turviin.  Mulla oli Leon kanssa varsin hupaisaa. Se meni niin lujaa, etten ehtinyt kuin vähän kääntyilemään ja taas se oli jo jossain putkessa karkuteillä. Ihan hauskaa oli kokeilla vieraan koiran ohjausta. Siinä kyllä oppi taas uusia asioita.

Loppuun kuvia omista kodinturvajoukoistamme.

Korva takana, elämä edessä.