Oltiin Empun kanssa siis eilen Mäntsälän näyttelyssä. Elli esiintyi helteestä huolimatta mainiosti ja jopa mammakin sai arvosteluun maininnan esittämisestä !  No kerta se on ensimmäinenkin.  Arvostelu oli kaikinpuolin mainio. Täysin oikeaan osui myös huomio Ellin pulskasta olomuodosta...hihii. Mökkeily ja helteiden takia väliin jääneet pitkät lenkit ja puuttuneet agitreenit ovat tehneet tehtävänsä ja Ellillähän kilot nousee hetkessä, jos ei ole kokoajan tarkkana.  Muutama viikko aikaa tsempata ennen Kiikoisten ryhmistä, että saadaan muija vähän solakammaksi.  Muille virhellehän emme voi mitään kuten ruusukorvalle tai pilkutukselle. Tai minun mielestäni Ellihän on aivan täydelisesti  pilkuttunut, mutta kauneus on katsojan silmissä. Joka tapauksessa reissusta jäi hyvä mieli.

Näyttelyssä tapasin kaukaisempia sukulaisiakin, joita olin nähnyt viimeksi suunnilleen teini-ikäisenä. Isäni serkku oli paikalla koiransa kanssa, joka ei olekaan mikään 'tusinakoira', vaan kansainvälinen valio ja vaikka kuinka moninkertainen voittaja eri maista.  Kehän päätyttyä kävelimme Epun kanssa isomummille, jonka pihalle olimme aamulla jättäneet auton. Isomummilla oli tapansa mukaan ruuat pöydässä odottamassa. Tarpeetonta mainita, että Ellillekin oli herkkulautanen tarjolla, joten laihis sai odottaa ainakin sen hetken.