Hui miten tää aika taas lentää. Yli viikko jo vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Mitään kummallista ei ole tähän ajanjaksoon sisältynyt. Tyttöjen kanssa olen käynyt agitreeneissä tuttuun tapaan maanantaisin ja keskiviikkoisin ja nyt kun hallikausi alkoi niin Ellin kanssa myös lauantaisin.

Daran kanssa olemme edistyneet huimin harppauksin. Olemme harjoitelleet kepeille menoa useista eri kulmista ja yhdistäneet siihen hyppyjä. Kepit toki ovat vielä aika leveänä kujana, mutta tärkeintä on että Dara oppii hakemaan oikeasta kohdasta keppien sisäänmenon, että se tulee varmaksi. Pikkuhiljaa voidaan alkaa kujan kaventaminenkin.  Kontakteja olemme hioneet myöskin paljon ja ne tuntuvat olevan jo aika hyvin neidillä selkäytimessä. Eri asia sitten on, kuinka ne menevät kun vauhtia aletaan lisätä. ;)  Daran mielestä hauskimmat harjoitukset ovat putkeen menot ja hyppysarjat. Putkeen menoa olemme ottaneet myös eri kulmista, jopa hyvin jyrkistäkin ja lentävällä lähdöllä. Takaaleikkauksia harjoittelimme eilen putkeen menon yhteydessä sekä erittäin tiukkaa S-putkea, josta Dappe ei ollut moineskaan.

Lisäksi omana harjoitteluna olen opettanut Daralle aidan ympäri kasia hyppäämistä sekä aidan takaa menon. Eli lähestymme suoraan aitaa ja käskysana 'takaa' ja kädellä ohjaten Dara kiertää aidan ja hyppää sitten mua vastaan. Nuo molemmat Dapsu oppi aivan lähes itsekseen, todella helposti ! Ai ai kun on fiksu likka ! :D

Empun kanssa olimme ekaa kertaa Keravan hallilla sisätreeneissä lauantaina. Eppu oli vähän ihmeissään eikä oikein tykännyt paikasta. Olisi vaan tahtonut ovesta ulos kokoajan. Se on niin kaavoihinsa kangistunut, että sillä kestää aikansa tottua ja sopeutua uusiin ympyröihin.:)  Alku ihmettelyn ja haahuilun jälkeen alkoi sujua tuttuun ellimäiseen tyyliin. Harjoittelimme muuten MM-kisojen maksikoirien joukkuekisan hyppyrataa ! Se oli aika haastava. Varsinkin yksi putkeen meno tuli Ellille oikein päähänpinttymäksi, se meni sen väärästä päästä vaikka olisin tehnyt mitä ! Vaihtelin sijoittumistani ja eri puolia, mutta ei, Elli oli päättänyt että näin tämä rata mennään ja piste. No menihän se lopulta sitten oikeinkin, kun oikein tahkottiin ja Elli alkoi olla jo tosi kypsä koko touhuun.  Lopetimme treenin hienoon kepittelyyn, A-han ja hyppysuoraan, sitten oli kaikilla hyvä mieli ! :D

Sunnuntaina oli vuorossa heppaohjelmaa, olimme oikein muijaporukassa HIHS:ssä katsomassa World Cup-osakilpailua ja tyttöjen kovasti odottamaa Tallitähdet-ohjelman finaalia. Suosikkimme Emmi ja Matti voittivat ja Emmi sai viedä ylpeänä Rinan omakseen. Voi onnellista !  Horse Show:ssa on aina yhtä hauskaa. Huimia suorituksia ja upeita hevosia. Tyttäreni myös osti uudet chapsit 25 eurolla (ovh 90 € ) omilla rahoillaan. Ei ollut pöllömpi ostos.

Siinäpä se. Tässä taas yksi kuva karvanopistamme ! :D

2002374.jpg