Tämä viikonloppu on ollut toimintaa täynnä. Eilen menimme Daran kanssa Itiksen Faunattareen Martan ja Lena sekä Sannan ja Skotin kanssa dalmatiankoirapäivää pitämään. Paikka oli Daralle tosi jännittävä samoin Martallekin. Skotti-poika otti suht rennosti. Pian tytötkin rauhoittuivat tutustuttuaan paikkaan. Ja olihan niillä toisensa turvanaan.   Darasta Skotti oli edelleen pelottava iso poika ja sille piti ärhennellä jos poikaparka yritti yhtään tulla neitiin tutustumaan. Faunattaressa kävi iltapäivän mittaan aika paljon porukkaa, mutta tosi harva oli meistä millään tavoin kiinnostunut. Muutama immeinen jutteli, toiset tyytyivät vain vähän silittämään ohimennessään. Lapset olivat kiinnostuneita ja "yllättävästi" tunnistivat rodun, mutta heidän vanhemmillaan ei valittavasti ollut aikaa jäädä enempää tutustumaan "talmaatialaisiin". Vähän tuli semmoinen tunne, että olimme siellä turhanpanttina. Dalmis ei kai ole niin muodikas rotu että kiinnostaisi tai sitten se on liiankin tuttu ettei porukat innostu. Selkä vääränä kantamamme materiaalin saimme kantaa takaisin lähes koskemattomana. No toivottavasti Messarin ständillä käy kuhina.

Dara isossa kaupassa.

Skotti (Jyväskylän ja Turun KV-näyttelyiden VSP ja uusin dalmisten FI MVA )

Välillä tytöt pistivät hyrskyn myrskyn. Nauroimmekin, että mitäs jos päästämme pilkut  vapaaksi kauppaan ja kello neljä laskemme, että paljonkos tämä keikka tulikaan maksamaan ?

 Ei jaksa kokoajan olla nätisti !

 Skotti, Lena ja Martta

 Martta

No tulipahan käytyä ja oli se Daralle ainakin ihan hyvä kokemus. Se suhtautui vieraisiin ihmisiin tyynen välinpitämättömästi. Antoi paijata, mutta ei kuitenkaan syliinkään hyppinyt.

Kotiin saavuttuamme tuli Eetu-poika hoitoon illaksi. Siitä se hulabaloo taas alkoi. Rakkaat kaverukset peuhasivat olohuoneen mullin mallin. Lenkillä kaikki kolme kuitenkin malttoivat kulkea nätisti. Omalla pihalla spurtattiin vielä höyryjä ulos. Iltaruuan jälkeen Dara oli aivan finaalissa ja jopa äyski Eetulle, kun ei enää jaksanut leikkiä. Viimein Eetukin rauhoittui nukkumaan. Elli pysytteli visusti alakerrassa, vaikka kyllä se kertaalleen yritti tulla jopa leikkimään Eetun kanssa. Siitä ei vaan oikein tullut mitään, kun Eetu vähän jännittää yleensä niin äksyä vanhaapiikaa ja Dara tuli heti väliin liennyttämään, vaikka tosiaan tällä kertaa Elli olisi ihan oikeasti vain halunnut leikkiä.

Tänään oli ohjelmassa Nuuksion lenkki Tiinan, Wilman ja Moonan kanssa. Metsä oli aivan hurjan märkä ja mutainen ja koirat olivat todella likaisia ja rapaisia. Darasta kyllä huomasi, ettei sillä ollut täysi virta päällä, koska ei saannut mitään leikkihepuleita vaan tyytyi jolkottelemaan Ellin perässä polkua pitkin tasaista vauhtia. Onneksi ei satanut, joten lenkki onnistui kaikin puolin kivasti.

Sanomattakin on varmasti selvää, että loppupäivä ollaan sitten vain nukuttu. Ehkä pikkarainen remmilenkki riittää iltalenkiksi tänään ?