Ei edes kevättä.   Pimeeta, harmaata, sumuista, sateista, kuraista. Mitähän vielä ? Ei aurinkoa päiväkausiin...huoh... Ihana valittaa ! Minkäpä näille ilmoille voi, mutta tylsää taas remmilenkkeillä vain katuja pitkin. Metsään ei ole mitään asiaa, kun polut ovat pehmentyneet eivätkä enää tahdo kantaa edes koiria. Ei ole hauska hikipäässä kömpiä jokatoisella askeleella ylös hangesta, johon on uponnut melkein haaroja myöten.  Dara yritti toissapäivänä vähän juosta pellolla, niin yhtäkkiä etujalat upposivat "metrin "syvyyteen, Dara teki komean kuperkeikan ja taisi vähän satuttaakin itseään.  Nolona ja suuttuneena jatkoi matkaansa varovasti hipsutellen. Oma piha on sen verran onneksi sulanut, ettei se ole enää jäässä, joten siinä tytöt päästelevät höyryjään remmilenkkien jälkeen. Ja se kuran ja hiekan määrä mikä eteiseen kertyy, niin voihan venäjä sentään.  No ehkäpä tämä vuodatus ilmoista piisaa tähän.

Ellin vattan kutina on onneksi hellittänyt. Annoin viime viikolla parin päivän ajan Daran Vetaraxoidia sillekin (joo tiedetään, ei sais antaa toisen lääkkeitä !) ja avot nuoleminen ja kapsutus päättyi siihen. Eikä ole onneksi kutinat takaisin tulleet, vaikka tosiaan en enää anna sitä Darkun lääkettä.  "Lääkekuurin" takia en sitten ilmoittanut Elliä Riihimäen kisoihin, joten kisatauko jatkuu vielä määrittelemättömän ajan.

Daran tassut taas on koko ajan kiikun kaakun. Olen sitkeästi pitänyt annostuksen yhdessä tabletissa/päivä, mutta veitsenterällä ollaan riittääkö se enää. Varsinkin etutassut tuntuvat vaivaavan ja Dara yrittää niitä nuolla heti kun silmä välttää. Varpaan välit on punaiset, mutta mätäpatteja ei ole vielä päässyt muodostumaan. Nää paskakelitkään ei ole yhtään avuksi asiassa.  Olen jo vakavasti taas ruvennut miettimään alkaisko barffaamaan ja kokeilis onko ruokavaliosta apua ? Monet sanoo, että on, mutta siinäkin on oma vaivansa. Tällä hetkellä molemmat tytöt syövät RC:n dalmisruokaa ja se kyllä näkyy sopivan mainiosti. Kakan määrä on pieni ja likat ovat hyvässä kunnossa.  Ehkäpä sitten kun tää päivätyö loppuu (ennenkuin keksin mikä musta tulee isona) niin sittehän olis aikaa vääntää koirille pöperöitä. Saas ny nähdä, mihin tässä päädytään ?