Hui onpas ollut myräkät kelit ! Eilen illalla tuuli niin hurjasti, että alkoi ihan hirvittämään. Onneksi Daran agilitytreenit oli peruutettu ohjaajamme työkiireiden vuoksi. En pistänyt ollenkaan pahakseni. ;) Iltalenkillä katselin huolestuneena, koska joku puu kaatuu niskaamme. Ei sentäs kumminkaan kaatunut.

Sunnuntaina olimme vaihteeksi Nuuksiossa lenkillä. Löimme kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli kävimme hautuumaalla viemässä kynttilän mieheni isän haudalle isänpäiväksi ja koska olimme siinä aika vieressä, niin suuntasimme Nuuksioon luontopolulle. Kyllä koirat olivat maiseman vaihdoksesta innoissaan. Ellikin juoksi kokoajan kauas edelle ja taas meidän luokse ja välillä intoutui kisailemaan Daran kanssa ympäri metsää. Lenkki kesti melkein parisen tuntia ja alkoi jo hämärtämään kun saavuimme takaisin autolle. Ilma oli sumuinen, mutta ei onneksi pahemmin satanut tai sitten emme sitä sankassa metsässä huomanneet. Kotiin tultuamme oli edessä tutut pesukuviot ja sitten uni maittoi koiruille.

Viikonlopulle on ohjelmassa lauantaina Ellin agilitytreenit Keravalla ja sunnuntaina pääkaupunkiseudun dalmisten yhteislenkki, jonka vedän täällä meidän kotometsässä. Toivottavasti ei kauheesti satais ja paikalle tulisi porukkaa, niin saisimme aikaiseksi kunnon riehulenkin. :)