Selkä niin kipee, että itku pääsee...Niin mulla on ollut selkä kipeenä jo pidemmän aikaa, välillä enemmän välillä vähemmän ja välillä tuskin ollenkaan. Olen vain vetkutellut lääkäriin menoa, kunnes nyt on pakko. Varasin huomenaamuksi työpaikkalääkärille ajan. Maata voi, seisoa voi ja kävelläkin, mutta herranjessus istuminen ja kumartuminen. Itku meinaa päästä !  Tänäkin aamuna putsasin koirien tassut eteisen lattialla istuen, koska en kertakaikkiaan pystynyt kumartumaan. Daran mielestä se oli vallan hauskaa, kun mamma istui lattialla. Piti hyöriä ja pyöriä ja nuolla naamaa.

Viikonloppuna käväisimme Turussa Caribiakylpylässä isännän kanssa. Olimme Sibbo Yrkesbilister rf:n matkalla. Bussissa istuminen oli siis niin kertakaikkista myrkkyä selälle. Kylpylässä oli ihan mukava lillua, sitten illalla syötiin hyvin. Tanssiravintolan humppamusa ei sytyttänyt todellakaan, joten läksimme nukkumaan jo puolen yön tietämissä. Eilen olimme kotosalla puolineljän aikoihin. Tyttäremme oli reippaana yksin kotona koirien kanssa koko viikonlopun. Tosin siskon perhe asuu naapuritalossa, joten hän kävi siellä syömässä ja leikkimässä serkun kanssa. Tytöt hoitivat mallikkaasti koirien lenkitykset. Yön Elli oli nukkunut sohvan sijasta mamman pedissä, ressulla oli ollut vissiin vähän ikävä ! :)

Saas nähdä miten meikäläisen agikisastartin kanssa käy ? En pysty tällä hetkellä ajattelemaankaan harjoittelemista Ellin kanssa. No jos sais jotkut kunnon tropit, jotka alkaisivat heti helpottamaan oloa. Onhan tässä vielä pariviikkoa aikaa...