Ei vaan ilmojen puolesta oikein jouluiselle tunnu.  Vettä on loipottanut torvena viimeiset kolmeviikkoa. Kotopelto alkaa olla Landbon järvi, metsässä polut pieniä jokia ja purot kohisevia koskia. Mutavellissä saa kahlata kohta haaroja myöten. Ei se aiempien talvien "metritolkulla" luntakaan niin kivaa ollut, mutta hyvänen aika saishan tässä sateessa joku roti olla. Ei siis saada valkeaa joulua etelään tänä vuonna.

Onneksi itsenäisyyspäivänä oli pikkaisen lunta, että Nemokin pääsi fiilistelemään elämänsä ensimmäisellä lumilenkillä.

 Elli tyyriinä

Siitä samasta kepistä se on AINA taisteltava.

Näiden kuvien ottohetkestä vajaa viikko eteenpäin ja kaikki oli pois sulannut, kun olimme dalluporukan kanssa yhteislenkillä. Ihme kyllä juuri silloin ei satanut ja saimme mukavan lenkkisään. Matkassa seuranamme olivat Martta, Siru ja Senja sekä Senjan siskontytär Maisa isäntineen ja emäntineen. Mukavaa oli ja Nemokin löysi riehuseuraa samanikäisestä Maisa-serkustaan.

Messarista ostamani Nemon uusi sadetakki on jo aivan riekaleina ja paikattu moneen kertaan. Herran vauhti kun tuolla metsässä on aikamoinen, niin ei sitä aina huomaa, mihin se takki jää kiinni. Toisaalta takki helpottaa puhdistusoperaatiota, kun tullaan sisään, ainakin jonkun verran.  Dara on aivan kypsä eikä halua aamuisin lähteä millään ulos. Ensin saan kammeta sen puolväkisin alas Annikan sängystä, sitten Ellin pedistä ja vielä alakerran sohvalta, jonne se viimehädässä yrittää linnoittautua, ettei vaan tarttis tulla ulos. 

Nemo-poika se kunnostautuu sopivin väliajoin askartelemalla kaikenlaista kivaa päivisin. Enää ei riitä pelkkä sanomalehtien repiminen tai mamman vaatteiden silppuaminen, ne on niin so last season ! Nyt on kohteena vaarin vanha nojatuoli, jonka nahkapäällistä ja puukäsinojia ja jalaksia on lysti nakerrella.  Ostin eläinosastolta purunestosuihketta, jolla olemme suihkuttaneet kohta kämpän lattiasta kattoon. Toivottavasti se auttaa, ettei kohta ole päreinä koko huusholli. Kuten todettua, ehkä nämä kommellukset vielä joskus naurattavat.... huoh.

Mutta voi kuinka herra on reipas koulupoika ! Viime viikon kurssilla se jo pyrki opettajamme syliin ja yritti kovasti nuolla naamaa ja häntä vispasi muutenkin koko tunnin miljoonaa. Harjoittelimme luoksepäästävyyttä ristiin toistemme koirille ja Nemo otti vastaan tosi hienosti meitä tervehtimään tulleet ihmiset. Tosin molemmat olivat naisia, ei pelottavia miehiä saati kauhistuttavia lapsia, mutta silti !! Eteenpäin mennään kokoajan. Ohjaajammekin oli aivan äimistynyt ja ihmetteli mihin se kauhuissaan ollut pentu on hävinnyt ? Tilalle on tullut reipas nuorukainen.   Ja mamma hymyili onnellisena kuin hangon keksi. 

Ensi vuoden puolella aloittelemme hiljalleen kiertämään mätsäreitä ja totuttelemaan ihan uudelleen näyttelytouhuihin. Lisäksi jatkamme tuolla koirakoulussa säännöllisesti viikottain treenejä.  Ellin kanssa piti aloittaa kisakausi heti uuden vuoden ensimmäisenä päivänä, mutta se täytyy nyt vain perua, sillä mun jalka ei todellakaan ole vielä juoksukunnossa. Saa nähdä tuleeko siitä kalua enää koskaan ?

Muutama päivä ja sitten se on Joulu taas. Saas nähdä kuinka monta kertaa kuusi kaatuu tai mitä kaikkea herra Neponen keksiikään mieltemme piristykseksi ?