Hylky tuli taas ja tällä kertaa en ota ihan kaikkea omaan piikkiin, nyt oli syytä pikkasen siinä pilkullisessakin kaverissa. :D  Olimme siis Porvoossa Porskin järjestämissä kisoissa. Alunperin rataantutustumisaika oli klo 10.55. Olimme paikalla vähän yli kymmenen ja jo silloin oli aikataulut jo 20 minuuttia jäljessä ja se kun kertaantui, niin lopulta meidän vuoromme oli melkein puolitoistatuntia myöhässä ! Siitä risuja järjestäjille. Jos saa itseään ja omaa kerhoaan mainostaa, niin jos meillä aikataulu on myöhässä 10-15 min. niin se on jo katastrofi ja sitten kiritään sitä hulluna kiinni.

Odottaminen sen verran kostautui, että Elli oli aika ryytynyt koko hommaan, vaikka kävimmekin pikkulenkeillä ympäristössä vähän väliä ja sai myös juosta vapaana laskettelurinteiden juurella. Meidän vuoromme oli sitten lopulta ja alkoi rauhallisesti ja hallitusti. Ei mitään ennakointia tai varastamisen yritystä. Kolmannen hypyn ohjasin huonosti ja Elli tuli siitä ohi. Putki hienosti oikeasta päästä sisään, mutta sitten muurilla tuli tenkapoo. Elli ei kertakaikkiaan hypännyt siitä yli. Olin ihan ihmeissäni ! Mitä ihmettä ?? Lopulta sitten hyppäsi...väärältä puolelta. Just joo, kiitos ja näkemiin ! :D No se rentoutti tunnelman ja loppu sitten meni vettä vaan, enkä muistanut kepeilläkään jännittää enkä söhlätä, joten ne meni aivan nappiin ! Ja eikun maaliin. Hip hei,tämmöstä tämä välillä on. Mutta kivaa oli sekä Ellillä, minulla että katsojilla ja sehän on tärkeintä !

Ilma oli kaunis ja jopa lämminkin, kun aurinko oikein innostui paistamaan. Olisimme ehtineet joen toiselle puolen koiranäyttelyyn kannustamaan kavereitakin, jos olisin tiennyt aikataulun olevan niin pielessä. Harmi, että Tiina ja Wilma joutuivat perumaan tulonsa Tiinan tultua kipeeksi. Meidänhän piti tulla alunperin yhtämatkaa Tiinan autolla, mutta onneksi sain sitten nopealla varoitusajalla siskon auton lainaksi ja pääsimme mekin kisaamaan. :)  Nyt ulos iltalenkille ennen Tallitähdet-ohjelmaa.  Täytyyhän se  katsoa ja tyttären kanssa arvostella läpi ! :D