Löysin netistä kuvia meikäläisestä ja Ellistä muutamasta kisasta. Sain luvan käyttää niitä blogissani, joten tässä muutama. Kuvia löytyy myös sivupalkin alla olevista laatikoista (Agility, Ellin oma sivu ja tapahtumakalenteri).

Purinalla 24.1.2010

Hyvinkäällä 16.1.2011

Lentävä A

Hyppyradan alku

Ja loppuun hassu kuva isännästä Roturace-tapahtumassa vuonna 2009. Pitelee lähdössä jotain urosta, mutta ketä, en muista enää...

Ihanaa kun aurinko paistaa ja on perjantai ! Maanantaina aloitamme agitreenit omalla treeniporukalla Hakkilassa. Ajattelin vuorotella Ellin ja Daran kanssa näissä 'omissa' treeneissä. Otimme vuoron helmikuuksi ja kertahinnaksi tulee 9 €, joten ei minusta paha hinta ollenkaan. Eli päästään nyt treenaamaan sisälle vähintään kerta viikkoon ja parhaimpina kaksi.

Darakin selvästi kaipaa tekemistä, se ei meinaa monesti iltaisin nahoissaan pysyä, kun on niin paljon energiaa. Lenkit iltasella ovat väkisinkin tylsiä, kun pimeessä ei viitsi metsään lähteä tarpomaan. Joitain polkuja risteilee lähimetsässä ja voimalinjojen alla, mutta koirat tuppaavat samalla polulla ihmisten kanssa, eivät nekään umpihankeen viitsi mennä. Siellä sitä mennään pieniä lenkkejä jonossa kuin köyhän talon porsaat tai sitten kuolettavan tylsiä remmilenkkejä kaduilla.  Tulisipa jo kevät ja lumet sulais pois !! Ei tahdo talvea enää !