Mamma meni töihin (vielä vähäksi aikaa) ja arki alkoi myös koirilla. Aikaiset aamuheräämiset ja pidemmät yksinoloajat. Nemo kertoi heti siitä mielipiteensä.

Lukeminen kannattaa aina !

Kaverukset tutkivat aikaansaannoksia.

Siis todennäköisesti syypää löytyy pikkuherrasta, mutta en yhtään yllättyisi, jos saisin tietää jälkikäteen, että Darakin oli mukana täysin rinnoin touhussa. Tämä siis keskiviikon saldo. Eilen tyypit olivat yksin vielä pidemmän päivän, mutta silloin ei ollut tullut mitään konstia mieleen. Kunnes sitten tänään, kun tulin jo puolilta päivin kotiin, niin eteisessä vastassa oli kaatunut naulakko. Kaikki takit yms. leveenä. Yläkertaan oli kuskattu lippiksiä ja sateenvarjoja. Lisäksi oli haettu pöydiltä lautasten alustabletit, pannulappuja, astiapyyhe ja kaikkea pikkusälää, mitä nyt pöydiltä oli ylettynyt ottamaan.  Että semmoista puuhastelua.

Keskiviikkona Nemolla oli toinen rokotus ja koko prosessi meni ihan hyvin, paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Toki tutkimuspöydällä piti vähän yrittää rimpuilla pakoon lääkäritätiä, mutta sitten mamman syli toi turvan ja pistos ja muu tutkimus meni oikein hyvin. Kaikki sitkeästi pysyneet maitokulmahampaat viimeinkin lähtivät pois, mutta uusi vasen alakulmuri kasvaa hieman pystyyn ja saimme ohjeeksi oikomishoitoa. Nyt olen kolmesti päivässä yrittänyt painaa hammasta ulospäin ja toivon kovasti, että se auttaa. Tosin tuo oikomishoito on aikamoista vääntöä, koska Nemon mielestä se on ihan tyhmää ja alkaa vaan purra ja riehua. Mutta ovela mamma hyökkää aina kimppuun, kun jätkä vasta heräilee uniltaan, eikä jaksa vielä pistää hanttiin.   Tosiaan eläinlääkärillä käynti meni tosi hyvin ja ukkeli oli ihan rauhallinen tutkimuksen jälkeen ja odotteli nätisti kun maksoin laskun ja juttelin vielä hammasjuttuja lääkärin kanssa. Ei mitään paniikkia. Jes !

Ja sitten vielä vähän stooria viime sunnuntain Tampereen reissusta, jonka tein Ellin kanssa. Lähdimme kotoa jo ennen puolta seitsemää aamulla ja haimme mukaamme ensin Tiinan ja Moonan ja sitten Anun ja Nellan.  Tampereella Hervannassa kisapaikalla olimme jo hyvissä ajoin puoli yhdeksän jälkeen ja meille jäi mukavasti aikaa valmistautua. Kisojen yhteydessä järjestettiin siis dallujen agi SM-kisa, joten minäkin starttasin Empun kanssa agiradalle, vaikka hylky olikin jo tiedossa. Mutta näin saimme osallistumisoikeuden kolmosluokan hyppärille ja sitä odotin. Välissä toki oli 1-luokan hyppyrata. Saldona joka ikisestä radasta oli hylky. Agiradan Elli meni tosi vauhdikkaasti ja innolla, mutta hyppyradalla se taas löysäili eikä sitä huvittanut ollenkaan. Pelkäsin, miten viimeinen hyppäri menisi, sillä se oli illan viimeinen lähtö, joka alkoi vasta klo 19 jälkeen.

Pitkä päivä Mansessa meni kuitenkin mukavasti. Ilma suosi ja oli ihanan lämmin. Kävimme omien starttien jälkeen Tiinan vaarin haudalla, haimme take away-ruokaa vietnamilaisesta ravintolasta ja pidimme piknikkiä Pyynikin komealla harjulla. Siellä oli hulppeat näkymät.  Koirat olivat mukana ja meillä oli tosi kivaa.  Sitten palasimme kisapaikalle, torkuimme vilteillä päiväunia koirat kainalossa ja juttelimme muiden dalmisporukoiden kanssa. Viimein oli kolmosluokan hyppyradan vuoro ja me ykkösluokan dallut starttasimme epävirallisesti kaikkien perään ja minä ja Elli ihan kaikkein viimeisimpänä.  Elli olikin yllättäen tarmoa täynnä ja sain oikein pidellä sitä ettei olisi rynnännyt radalle ennen aikojaan.

Rata oli vaikea ja kimurantti, mutta Elli oli elementissään, eikä mikään ollut sille liian vaikeaa vaikka meikäläinen hieman sähläsikin (tyypillistä), mutta sitten meni yksi putki väärästä päästä niin että sujahti ja hylky paukahti. Kaikenkaikkiaan rata meni muuten tosi upeasti ja olin ihan mielettömän tyytyväinen.

Kotona olimme vasta puoli yhdentoista maissa illalla ja kyllä oli mehut puristettu kuiviin niin mammasta kuin koirastakin. Silti oli kiva, että lähdettiin. Reissu oli tosi kiva.

Kuvia tapahtumista otti Dunjan emäntä Miia:

Koko porukka.

Kuvat: Miia Ojala

Ensi viikolla alkaisi Nemon kanssa Ojangossa pentukurssi keskiviikkona ja joudun sen kerran heti perumaan, koska menen Placido Domingon konserttiin, mutta onhan niitä sen jälkeen kuitenkin vielä viisi kertaa jäljellä. Hyvä, että päästiin  mukaan, sillä Nemo tarvitsee harjoitusta. Toki sillä ei ole mitään ongelmia muiden koirien kanssa, mutta uudet ihmiset jännittävät vielä niin kovasti, että siihen tarvitsemme tottumista.  Tosin käynnit tiistaina tallilla ja keskiviikkona eläinlääkärillä antoivat toiveita, että alkaisi pikkuhiljaa helpottamaan. Tallilla se oli ihan uteliaan rauhallinen katsellessaan hevosia ja höyrinää tallinpihalla. Siellä se sai onneksi rauhassa katsella ihmisiä eikä kukaan tupannut väkisin iholle ihkuttamaan ja paijaamaan. Kyllä siitä vielä mies tehdään !