Hitaasti, hitaasti, mutta kuitenkin varmasti. Olen jo muutamana aamuna vienyt koirat aamulla ulos. Lähelle pellon reunaan kylläkin vaan otsalampun valossa ja sunnuntai-iltana tein pienen remmilenkin.  Alkaa jo nilkka kestää. Tosin agitreenit vielä peruin, mutta vielä en ole luopunut ajatuksesta osallistua sunnuntain starttiin Purinalla.  Lauantaina menen Ojankoon kokeilemaan kestääkö jalka juoksemista ja päätän sitten kisaanko sunnuntaina vai en ?

Eilen sovin Itäkeskuksen Faunattaren kanssa dalmatiankoirapäivän järjestämisestä 28.11. Tänään menen paikanpäälle sopimaan käytännön asioista. Mukaani lähtee Heikkisen Sanna Skotin kanssa ja minä otan Daran mukaan, jos sille ei vaan justiin paukahda juoksu päälle.  Se on kyllä aika todennäköistä tai sitten viimeistään messarissa joulukuussa se pistelee menemään turbo-pyllynä !  No sillehän ei voi mitään.

Likat voi hyvin muuten,  paitsi Daraa taas kiusaa toinen korva ja takatassut. Hiivaa pukkaa.   Eilen toinen korva oli ihan tulipunainen, vaikkakaan mitään mömmöä se ei ainakaan vielä eritä. Mutta kutisee selvästi. Takatassuja Darkku kalvaa heti jos silmä välttää ja varpaiden välissä on muutama ilkeän näköinen hotspotti tai ainakin sen näköinen veripaukama. Kovasti eilen illalla hoidetiiin ja neiti oli niin kiltisti ja kärsivällisesti paikoillaan. Välillä vaan huokaili raskaasti. Voi riepua.  Jos ei kotikonstit ala purra, täytyy mennä Marja-lääkärin tykö piipahtamaan.  Mä en tajuu mitä mä sille alan syöttämään ? Eikö tuokaan ruoka nyt sitten sovi ? Huoh...

Empulla ei ole mitään ropleemeja, kuten ei oo koskaan ollukaan. Se on teräsmuija.  Eilen vaan se joutui kärsimään henkisesti, kun naapurin Eetu oli kylässä ja penskat (Dara ja Eetu) riehuivat ällöttävästi. Vaikka kreivitär Bagatelli kuinka yritti murista ja komentaa kakaroita, ne kurittomat riiviöt eivät uskoneet mitään. Voi tuota nykynuorisoa !