Ihanaa kun on kesä ja kesäloma. Ilmat ovat suosineet koko viikon (paitsi tänään, kun sataa kaatamalla ) Koirien kanssa ollaan oltu paljon ulkona, omalla pihallakin vaikka Nemo säännöllisesti päättääkin lähteä tutkailemaan naapurien pihoja eikä ota kuuleviin korviinsa meikäläisen huuteluja. Myöskin metsälenkeillä se tekee säännöllisesti katoamistemppujaan ja palaa kymmenen, viidentoista minuutin pituisilta karkureissuiltaan aivan läkähdyksissään.

Peuhukaksikko

Muorikin nautiskelee käpy suussaan.

Metsässäkin pitää välillä piehtaroida.

Ikuiset keppitaistot

Iloinen parivaljakko

Elli ihmettelee kukkasia, jotka mamma viimeinkin sai laitettua parvekkeelle.

Eppua on vaivannut muutaman viikon sitkeä vatsanahan kutina ja se nuolee nivustaivettaan heti kun silmä välttää ja iho punoittaa ikävästi. Ilmeisesti syynä oli uudet makupalat, mutta nyt ne on pois kuvioista, joten toivotaan, että kutina alkaa hellittää. Tällä hetkellä iho näyttää jo aika paljon paremmalta.

Nemo-pojan kanssa ollaan jatkettu agitreenejä torstaisin ja hienosti on poika edistynyt. Se malttaa kivasti keskittyä tehtäviin ja on jättänyt naisten perään haikailut vähemmälle.  Salon näyttelyn jätimme edelleen väliin Haminan tapaan vaikka ilmoittauduttu olikin. Mulla on vissiin joku rimakauhu, kun en saa rohkaistuksi itseäni lähtemään edes mätsäreihin. Kuitenkin Nemo on todella hienosti pärjännyt agikentällä ja sallii kenen vain tulla lähelleen ja iloisena tervehtii ihmisiä. Huomenna olis Vantaan Koivukylässä mätsäri, ehkä se on vain tsempattava ja mentävä kokeilemaan kuinka tällä kertaa ukkeli käyttäytyy ? Huomenna on myös vika päivä ilmoittautua Mäntsälään heinäkuun lopulla. Sinne olen jo Ellin ilmoittanut vetskukehään, mutta Nemoa olen empinyt. Jostainhan se on kuitenkin aloitettava, joten kaipa se on vain laitettava ilmot menemään.

Darkkuliini toimittaa tärkeän seuraneidin ja Annikan pedin lämmittäjän virkaa sekä jaksaa lähes väsymättä toimia Nemon leikkikaverina.  Dara on ollut nyt terve ja kaikinpuolin kunnossa, eikä kortisonilääkitykseen ole onneksi ollut tarvetta palata. Ehkäpä kokeilen taukoa pissalääkityksestäkin ainakin heinäkuussa, josko ilmoittais neidin myös Erkkariin ja lähdettäis Juvalle koko kööri ?! Kukapa tietää ?!