Oltiin Ellin kanssa viimeinkin eilen agitreeneissä ja kyllä oli neiti innoissaan ! Voi että, tuntui ettei nahoissaan meinannut pysyä. Jo kun ajoimme parkkipaikkalle, alkoi Elli ulisemaan poispääsyä vaikka normaalisti ei puhu autossa mitään. Kävimme pienellä verryttelylenkillä metsässä ja kun sieltä käännyimme takaisin oli veto kohti kenttää ihan mahdoton.

Turha kai sanoakaan, että treenit menivät tosi hyvin. Teimme kahta eri rataa ja kyllä virtaa riitti. Pieni jännitysmomenttikin mahtui iltaan, kun Anun kohta kolmevuotias Onni-poika ehti halimaan Elliä kaulasta. Itse en sitä nähnyt, kun olin vielä "rataan tutustumassa". Anu kertoi, että Onni oli vaan marssinut suoraan Ellin luo ja kapsahtanut kaulaan ennenkuin hän oli ehtinyt tekemään mitään. Eipä pikkumies tiennyt varoa, kun oli ihan samanlainen kuin oma Nella. Elli oli näyttänyt siltä, että " APUUVA, ottakaa tuo ipana pois !" mutta ei ollut murissut eikä onneksi tehnyt mitään muutakaan. Huhuh, Elli kun ei tunnetusti voi sietää pikkuihmisiä. Onneksi tällä kertaa kuitenkin sieti.   Jälleen kerran muistutus mammalle, että tarkkana täytyy olla, ettei vaan tapahdu vahinkoa.

Treenien jälkeen vein Ellin kotiin ja vuorostaan Dara pääsi lenkille poikaystävänsä-Eetun kanssa. Rakastavaiset saivat olla ihan kahden ilman vanhapiika-esiliinaa. Kylmä sadekuuro yllätti onneksi vasta ihan lähellä kotia, joten pahasti emme kastuneet. Koko illan Ojangossakin mustat pilvet mölläilivät kentän päällä, mutta treenit saatiin vietyä loppuun ihan kuivin nahoin.

Viikonlopuksi tietenkin lauantaiksi lupasivat pelkkää vesisadetta koko päiväksi. Kyllä on lysti mennä näyttelemään Tuomarinkylään. Varmaan kentätkin ovat pelkkää vesilillua. YÄK !  Perjantaina piipahdetaan Mäntsälässä treenaamassa mätsärissä ja moikkaamassa isomummia samalla.