Sitä on podettu jo kohta viikko. Lapset sen aloittivat ja mamma tietenkin seuraa perässä.  Maanantaina alkoi töissä jo tuntua siltä, että sieltähän se nuha tulee. Olisin kyllä illalla lähtenyt Daran agitreeneihin, mutta ohjaajamme peruutti sen. Toisaalta harmitti, mutta toisaalta oli ihan kiva kyllä jäädä sohvalle makaamaan. Tiistaina olo oli jo kunnolla kipeä, mutta töihin vaan sinnittelin. Hullu..tiedän !  Keskiviikkona sitten kaikkea uhmaten lähdin Ellin treeneihin ja otin Darankin mukaan. Parin päivän minilenkeillä alkoi olla vaikutusta ja Dara oli energian puuskassaan touhunnut kaikenlaista pikkumukavaa kotosalla päivällä, joten sen oli korkea aika päästä myös tuulettumaan.

Ihme kyllä Ojangossa ei satanut, vaikka kotoa lähtiessämme sadetta ripotteli mukavaan tahtiin.  Treenit oli taas oikein hyvät. Elli oli pirteällä tuulella, vaikka aluksi mököttikin sitä, että Dara tuli mukaan. Dara alkaa kerta kerralta käyttäytyä yhä paremmin kentän laidalla yksikseen. Ens alkuun se oli aivan mahdoton. Kiljui, haukkui ja tempoi remmissä niin valtavasti, että sain hävetä silmät päästäni. Nyt eilen se kyllä välillä piippasi, mutta pääosin oli nätisti eikä yrittänyt hirttäytyä remmiinsä.  Daran kanssa treenasin myös välillä kotiläksyjämme eli puomin alastuloa ja kontaktipinnalle pysähtymistä. Koko puomin suorittaminen on tässä vaiheessa ehdottoman kiellettyä. Dapsu suoritti tehtävän kuin tyhjää vain, ihan kuin olisi sitä ennenkin harjoitellut. Lisäksi treenasin näyttelyposeerausta ja sitten Tiina sekä Anu katsoivat sen hampaat ja Dara käyttäytyi todella hyvin ! Olin oikein ylpeä !  Sunnuntaina mätsärissä sitten nähdään, kuinka meillä sujuu, kun vastaan tulee ihan vieras ihminen.

Treenien lopuksi siivosimme kenttäalueen roskista ja tyhjensimme roskikset ja laitoimme uudet jätesäkit paikoilleen. Kaikki siis valmista viikonlopun kisoja varten siltä osin.  Huhkiminen ja hikoileminen eivät kyllä tehneet kovin hyvää flunssalleni, joten tänä aamuna ei ollut puhettakaan töihin lähdöstä. Tulihan nukuttua koko päivä ! :)  Iltapäivällä lenkitin koirat kaameessa kaatosateessa, kun en raaskinut tytärtä sinne myräkkään laittaa.  Nyt ilta näyttääkin kirkastuneen, joten eiköhän sitä voisi hissukseen lähteä metsään kohta käpottelemään.  Inhottaa vaan nuo hirvikärpäset, huh, niitä saa kaivaa tukasta vähän väliä lenkin aikana. Ei auta lippiskään, sinne ne vaan tunkee alle. YÄK !

Alla vielä pojan ottamia "taidekuvia " :D Arvaatteko kumman silmä ja kumman nenu ? Voittajalle 10 pistettä ja papukaijamerkki ! :)

1860198.jpg

1860199.jpg