Hyllyputki se vaan pitenee Huuto. Tänään olin Empun kanssa Riihimäellä kisoissa. Kavereinani mukana olivat myös Anu ja Nella, sekä kannustusjoukoissa Onni ja ajokoira-Pablo ja emäntä (jonka nimen jo minä onneton unohdin).

Rata oli aika kinkkinen ykkösluokan hyppäriksi, mutta se olisi taas ollu ihan mahdollinen. Alku meni sujuvasti, mutta sitten kuutosesteellä muutin yhtäkkiä mieltäni kuinka sijoitun jatkoa varten. Olin kuitenkin epävarma ja tuloksena oli, että Elli tulkitsi minut väärin ja hyppäsi yhden aidan väärää kautta. Voihan prkl Huuto, että ihmisen pitää olla TYHMÄ !!!!! Olisin vain pysynyt alkuperäisessä suunnitelmassani, niin sitä ei olisi tapahtunut. No sitten olisi voinut tapahtua jotain muuta typerää, en osaa olla näköjään tumpeloimatta yksissäkään kisoissa !

Loppurata sitten meni aivan loisteliaasti. Kaksi putkikompaa selvitettiin helposti. Samoiten kepit menivät tosi mahtavasti, vaikka aloituskulma oli vaikea. Aika oli sähläilyistä huolimatta alle ihanneajan, joten vauhtia riitti hienosti.  Oi miksi...miksi se nollarata on niin vaikea saavuttaa ??!!    Valitettavasti myös Anulle ja Nellalle tuli hylky, vaikka muuten rata meni mainiosti, oli keppienkulma liian hankala ja Nella ajautui hyppäämään aivan lähellä olleen pituuden uudelleen vääräänsuuntaan.

Mutta periksi ei anneta, seuraava yritys sitten Porvoossa Juhannuksen jälkeen. Käyn kisoissa vaikka tuomiopäivään asti niin kauan, että se nollarata otetaan. Ellistä se ei kiinni jää, meikäläisen vaan pitäisi mennä jollekin kallonkutistajalle, että saisin pääni kuntoon. S..tanan tunari !

Huomenna on kiva päivä. Koukkaamme hakemaan Anun ja Nepsun mukaan ja lähdemme kohti Vahtoa Zabavan-kesäpäiville. Ilmakin pitäisi olla jo hieman parempi, toivotaan ettei ainakaan sada. Ja ehkäpä pääsemme kurkkaamaan vauvojakin, jos olemme oikein kiltisti ? Silmänisku Hui, nyt täytyykin heti laittaa kamera latinkiin, ettei unohdu. Täytyy ottaa paljon kuvia sukulaisista.