Ihanaa aurinkoa ja lämpöä koko viikonlopun. Ei voi valittaa säitä ! Ollaan sitä oltu ulkonakin. Lauantaina haravoin, leikkasin pensasaitaa, kitkin rikkaruohoja ja taistelin voikukkia vastaan. Hiki virtasi. Koirat telmivät pihalla ja välillä vähän naapurienkin pihoilla. :) Olis se kiva jos piha olis aidattu, muutenkin kuin 30 cm pensasaidan tyngällä, mutta tuo isäntä on ollut vähän haluton aitaamiseen.  Nyt saa melkein kokoajan vahtia missä tyypit liepottaa.  Välillä laitoin ne sitten portin taa parvekkeelle, sillä seurauksella että sai kuunnella Daran itkua lähes taukoamatta.

Tänään tytär oli taas kotomiehenä (tai siis naisena) koirien kanssa, kun me muut olimme kera vaarin Hyvinkäällä endurokisoissa. Siippa siellä kuumuudessa ja pölyssä kiersi moottoripyörällä rataa, minä videoin, poika ja vaari toimivat huoltojoukoissa. Puolen päivän jälkeen siellä koimme sitten kesän ensimmäisen ukkoskuuron. Jyrähteli muutaman kerran ja satoi niin maan perusteellisesti. Meikäläinen pakeni auton suojiin, mutta herrat pysyttelivät sitkeästi ulkona. Silloin oli jo isäntä ajonsa ajanut ja he katselivat SM- ja jopa MM-tason kuljettajien ajoa omassa luokassaan.

Iltalenkillä metsässä otin muutamia kuvia koirista. Vaikka tuntui, että on vielä ihan valoisaa, niin kuvista näkee ettei vähän ennen yhdeksää enää valoa tarpeeksi olekaan.

1526381.jpg

Dara poseeraa. (justiin käänsi pään pois päin )

1526402.jpg

Elli poseeraa. ( Ehtoisa emäntä on vähän tuhdissa kunnossa, kun on päivänä muutamana syönnyt Darankin ruoat, kakaran nirsoillessa. :D )

1526416.jpg

Kuin kaksi marjaa... Huomaa Ellin todella innostunut ilme; kertoo kaiken mitä hän on mieltä istumisesta valokuvattavana kesken metsälenkin. Huomaa myös Daran tissit...voi kiesus...tuleekohan niistä enää ikinä normaalit ?! :D