Viimeiseen kuukauteen on mahtunut niïn mielettömästi onnistumisia koirien kanssa, että yhtä pientä kauneusvirhettä tuskin muistaakaan. Jaahas, se on otettava oikein kalenteri esiin, että muistaa kertoa kaikki oikeassa järjestyksessä.

Aluksi Nemon huippuhetket (ja se pieni pettymyskin). Huhtikuun alkupuolelta se alkoi. Olimme Ojangossa hengailemassa ja haistelemassa kevään ensimmäisten episten tunnelmia. Nemo oli koko ajan ihan huippureipas eikä sitä pelottanut yhtään mikään. Halusi vaan päästä kaikkien koirien kanssa leikkimään ja onneksi siellä olivat Liisa ja Seppo, joten Sepon kanssa pääsi ottamaan pienet painierät, ennenkuin Sepon oli mentävä starttiin. Hyvillä mielin lähdin kotiin.

Seuraavana viikonloppuna (14.-15.4) suuntasimme kohti Lahtea Heikkisen Sannan järjestämälle näyttelykurssille. Eikä voi muuta kuin kehua poikaa. Niin hienosti se siellä pärjäsi ja innostui ehkä jopa hiukan liikaakin touhusta, kun piti mammaa ruveta pureskelemaan lelujen sijaan.  Pääasia kuitenkin oli, ettei missään vaiheessa päässyt pelko hiipimään puseroon, vaan häntä pystyssä herra porhalsi eteenpäin. Opin esittämisestä valtavasti ja kokonaan uuden tyylin ja Neponen oppi sen heti tosi nopeasti.

Heti seuraavalla viikolla tiistaina oli vuorossa kauan odotettu ja jännitetty HSKH:n agilityn alkeiskurssin testitilaisuus. Nemo oli riehakas, halusi vain mennä kokoajan ihania naisia moikkaamaan, eikä malttanut oikein keskittyä yhtään mihinkään. Paikalla pysyminen ja remmissä seuraaminen oli aivan luokatonta. Vapaana seuraaminen menikin jo sitten paremmin. Luoksetulossa Nemo karkasi ihanien Maisan ja Nemin tykö ja ohjaajamme Seijan piti mennä se repimään sieltä pois. Sitten herra muistikin, että mammakin oli olemassa ja tuli kovaa kyytiä luokse.   Luoksepäästävyys-osio meni kuin tyhjää vain ja Nemo häntä heiluen otti ohjaajat vastaan. Kyllä meinasi sydän pakahtua ilosta !   Vaikka herrasen käytös oli kuin pahimmalla tarkkisluokkalaisella, meidät kuitenkin kelpuutettiin mukaan alkeiskurssille.  Nyt olemme treenanneet pari kertaa ryhmän kanssa ja koko ajan menee paremmin. Ukkeli on jo suht hyvin kontrollissa vapaanakin, eikä heti ampaise naisiin, kun silmä välttää. Se osaa myös keskittyä tosi hienosti tehtäviin, mutta kuumenee leluista ihan kamalasti ja alkaa hyppimään mun päälle ja yrittää purra käsiä, vaikka kuinka työnnän jotain patukkaa suuhun. Toisaalta on hyvä, että se pitää leluja parempana palkkana kuin nameja, mutta täytyy saada pikkasen terävyyttä siltä hiottua pois, ettei mene niin överiksi. Alkaa mammapahan käsivarret muuten olla aika kovilla.   Samaan aikaan loppui myös agiltykurssi Koirakeitaan ryhmässä. Kävimme siellä kaikki esteet läpi eikä minkään kanssa Nemolla ollut mitään vaikeuksia. Tuolla HSKH:n kurssilla emme ole vielä esteitä tehneet ollenkaan vaan keskittyneet ihan perusasioihin sekä erilaisiin temppuratoihin, jotka kehittävät koiran jalkojen hallintaa ja kropan koordinaatiota.

Ihan hurjan paljon ovat metodit muuttuneet sitten Daran alkeiskurssin tai saati Ellin ! Mutta parempaan suuntaan ehdottomasti. Siksi kestikin niin kauan Ellillä ennenkuin homma alkoi toimia. Darakin edistyi satakertaa vaudikkaammin, joten voi vaan toivoa, että saan Nemosta vielä seuraavan kisakoiran, kun Elli jää eläkkeelle. Daran kanssa treenaillaan omin voimin mielenvirkistykseksi. En ilmoittautunut enää sen kanssa mihinkään ryhmään. Turha viedä treenipaikkaa joltain, joka oikeasti haluaa edetä. Darkun kanssa kun emme voi virallisiin kisoihin kuitenkaan ikinä startata.

Mainitaan nyt vielä Nemon osalta se pieni pettymyskin. Daran 5-vuotispäivänä lähdin Nemon kanssa Hertsikkaan mätsäriin tarkoituksenani ottaa se kenraaliharjoituksena tulevaa Haminan näyttelyä varten. Noh, se kenraali menikin sitten niin penkinalle kuin olla ja voi. Nemo mm. haukkui tuomarin sananmukaisesti pystyyn ja stressasi ja poukkoili kehässä ihan miten sattuu. Eipä paljoa uudet esittämismetodit eivätkä lihapullat siinä painaneet.    Joten pitkän pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että en lähde Haminaan pelleilemään ja poikaa kiusaamaan, kun se ei selvästikään siihen vielä ole valmis. Lisää vaan treeniä ja mätsäreitä, niin katsotaan sitten kesäkuussa josko Saloon uskaltautuisi, kun sinnekin olen ilmoittautunut.

Joka tapauksessa Nemo on edistynyt niin valtavin harppauksin, että toivoa on, että vielä joku päivä me ne näyttelykehätkin  vallataan.

Entäpä sitten Elli ja agility ? Ihan mahtavasti on sujunut silläkin rintamalla. Tosin 21.4. omissa kisoissa tuli hylky, mutta rata meni aivan loistavasti ja mielessäni jo tuuletin nollaa, kunnes kolmanneksi vikalla esteellä Elli karkasi väärälle esteelle (mun väärän sijoittumisen takia, tietenkin) Ja sinne karkasi unelma uran toisesta puhtaasta nollaradasta. Olin kuitenkin huipputyytyväinen Elliin, se oli aivan liekeissä eikä vetkuillut kuten aikaisemmassa kisassa Purinalla.

Tänään se nolla sitten napsahti Ojangossa ulkoradalla. Vaikka Elli taas kolmannen esteen jälkeen lähti haahuilemaan ja nuuskimaan maata, sain sen kuitenkin aika nopsaan hallintaan ja menemään putkeen ja loppu olikin pelkkää kosmetiikkaa. Muija paineli vauhdikkaasti ja keskittyneesti ja jopa kepit onnistuivat kertalaakista. Kyllä se on aivan mahtava tunne tulla maaliin, kun on on nollarata takana !   Ja kyllä mä riekuinkin taas kuin heikkomielinen. MUTTA KUN SE OLI NIIN UPEETA, MAHTAVAA !!  Ainoastaan kolme koirakkoa suoritti radan nollilla ja me olimme siis kolmansia ja pääsimme pokkaamaan palkinnon oikein palkintopallilta.  Tällä taas jaksaa koko loppuvuoden !

Kaiken häppeningin ja treenin lomassa ehdimmepä käymään vähän mökilläkin seuraamassa saunan valmistumista ja tähän loppuun tunnelmakuvia muutaman viikon takaa.

 Nemo

 Koko revohka

 Nemo työnjohtajana

 Dara

 Elli nauttii.

Myös omalle parvekkeelle on jo päästy nauttimaan kevätauringosta.

Näin on hyvä tarkkailla naapurien touhuja.

Vai pitäsikö oikeammin sanoa molemmista, että kisällejähän nuo vielä ovat.   Tiistaina olimme Darkun kanssa Hyvinkään koirauimalassa opettelemassa mukavassa porukassa ja mukavan uimaopettajatädin kanssa. Alku aina vähän hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo. Aikamoista räpiköintiä se alussa tosiaan oli, mutta pikkuhiljaa Dara pääsi juonen päästä kiinni ja lopuksi se ui jo ilman liivejäkin, ilman open tukea ihan itsekseen.  Ja kuten kuvasta näkyy "tutti" tai "vara-aivot", kuten opettaja sanoi, auttoi huomattavasti keskittymään.

Tämä lelu oli neidillä tärkeänä kokoajan suussa, silloinkin kun odoteltiin altaanreunalla omaa vuoroa. Mukana kavereinamme olivat Neiti, Mimmi, Pimu sekä pojat Poju ja Eetu. Eetu oli nyt toista kertaa ja paineli menemään yksin kuin vanha konkari. Toivottavasti mahdumme tähän ryhmään mukaan toistekin, niin silloin varmaan Darallakin sujuu jo huomattavasti paremmin tämä polskiminen.

Nemon kanssa taasen jatkui torstaina agilitykurssi Koirakeitaalla. Tällä kertaa opetteluvuorossa olivat esteistä pituus, rengas ja keinu. Eikä mikään näistä tuottanut mitään vaikeutta. Keinukin meni heti ongelmitta, tosin alastuloa vaimennettiin toki vielä eikä keinua päästetty vielä vapaasti putoamaan maahan. Ohjaaja-Katrikin kehui kovasti, kuinka Nemo on niin rohkea tekemään kaikkea. Niin onhan se, kunhan vain ei olisi niitä ihmisiä. Tosin tuolla kurssilla se ei välitä muista ihmisistä ollenkaan, ei edes katsomassa mukana olleesta pikkupojasta.  Kait se sitten tuntee siellä olonsa turvalliseksi, ettei kukaan tule liian liki, jos ei halua. Katri-ope on Nemolle ihan suosikki ihminen ja koko ajan pitäisi päästä häntä pussaamaan naamaan.

Pääsiäisen ajan olemme rentoutuneet ja tehneet pitkiä metsälenkkejä. Onneksi vielä hanki kantaa, kiitos yöpakkasten (joista kyllä EI olis väliks enää!), joten lenkkejä on voinut laajentaa uusille reiteille eikä tarvitse orjallisesti noudattaa samoja vanhoja polkuja.  Huomenna tosin löysäily loppuu ja starttaamme Ellin kanssa hyppyradalla Purinalla. Toivottavasti uhkaavasti pidentynyt hyllyputkemme vihdoinkin katkeaa ?

Huhtikuun eka, aurinko paistaa ja lunta sataa, taitaa tulla kevät.  Virpojia on käynyt ihan mielettömän paljon ja koirat ovat saaneet haukkua kidat ammollaan koko päivän. Ehdttiin me kyllä vähän kuvailemaankin ulkona ja lenkkeilemään metsässä. Nyt hanki kantoi jo mammaakin ja oli ihanan kevyt kävellä !

Tässä heti parhaat palat kuvaussessiosta.  Nemon häntää ei vaan saatu heilumaan, se roikkui kuin lehmän häntä ja Elli tarjosi kokoajan istumista nakin toivossa, mutta kun Dara tuli ulos hän näytti mistä mannekiinikoirat on tehty. Jos Dara jotain osaa niin se on poseeraus !  Aloitetaan nuorimmasta:

 Zabavan Nemanja, 1v.

 Ja toisinpäin

 Zabavan Darina, kohta 5v.

 Zabavan Wilma, kesällä 8v.

Viikolla torstaina aloitimme Nemon kanssa  Koirakeitaalla neljän kerran agilityn alkeet-kurssin. Harjoittelimme aitaa, putkea ja A-estettä. Hypyssä, eikä putkessa ollut mitään ongelmaa, mutta A:ta piti vähän tuumailla ja nakkia kului, mutta kun herra sen kerran meni yli, niin sen jälkeen koko homma oli kuin lasten leikkiä.  Kun tuo kurssi päättyy, toivottavasti pääsemme aloittamaan Seijan vetämän alkeiskurssin pelkästään dalluille omassa seurassamme. Se tietty edellyttää testitilaisuuden läpäisemistä.

Eilen sitten olimme Ojangossa hallilla mätsärissä. Poika oli tungoksessa ihmeen reipas, niin kauan kuin mentiin ja tehtiin jotain, odottelu tuppasi tuomaan jännityksen pintaan. Kehässä se liikkui hienosti häntä pystyssä, mutta tuomaritädin käsittelyssä piti jännittää ja peruutella. Hampaat se antoi katsoa, mutta eipä sitten juurikaan muuta. Mutta parempaan suuntaan mielestäni ollaan menossa koko ajan. Saimme tietty sinisen nauhan ja lähdimme siitä  heti kotiin, en jäänyt kuormittamaan pojan sietokykyä enempää. Pikku hiljaa edetään.

Tiistaina on viimeinkin Daran vuoro kokea jotain kivaa. Menemme Marikan ja Eetun kanssa Hyvinkäälle koirauimalaan. Pääsee Dara pulikoimaan. Toivottavasti se tykkää siitä. Jos saan Annikan mukaan kuvaamaan, niin laitan kuvia tähän blogiin heti miten.

Pääsiäisenä , viikon päästä, olisi tiedossa mätsäriä Nemolle ja hyppystarttia Ellille, joten touhua piisaa.

Aloitetaan heti uudella kuvalla Ellin ekasta startista tänä vuonna Ojangon Vuokkoset Areenalta. Jukka Pätynen oli taas kuvaamassa koiria ja yhteen oli Emppukin osunut mukaan. Kisastahan napsahti siis hylky, mutta se ei haittaa sillä Elli meni muuten todella hienosti radan pitkän tauon jälkeen.

Ensi keskiviikkona pääsemme hallille treeneihin Anun ja Nellan sijasta, kun he eivät pääse. Se onkin hyvä sillä tiedossa on startti Hyvinkäällä viikon päästä sunnuntaina.

Kevät alkaa vihdoinkin puskea talvea taka-alalle. Lunta on vielä reilusti ja yöpakkaset jatkuvat, mutta silti...kevät tulee ! Jes ! On sitä odotettukin taas tän pitkän talven jälkeen.  Pääsee ulos treenaamaan ja toivottavasti pääsemme Nemonkin kanssa aloittamaan alkeiskurssin dalmisporukassa. Aloittelemme jo neljän kerran kurssilla tän kuun lopulla Koirakeitaalla, joten saa Nemokin vähän esimakua tulevaan.  Nemon kanssa kävimme toissa keskiviikkona hengailemassa Ojangon hallilla katselemassa muiden treeniä. Nemo oli tosi reippaana, eikä paljoakaan jännittänyt. Oli tosi hyvä mieli lähtiessä.

Kevät tuo tullessaan mätsärit ja Sanna Heikkisen näyttelykurssin, johon Nemo mahtui mukaan Skottiksen lapsena vaikkei tallpeakilainen olekaan. Mä olen siitä ihan intona ja toivon, että saisimme paljon uusia eväitä reppuun, kun suuntaamme ensin mätsäreihin ja sitten ihan oikeisiin näyttelyihinkin kesän mittaan.

Nemo on ollut menneen viikon historiallisen kiltisti. EI YHTÄÄN TUHOA koko viikkoon !  Ihan pikkusen uskaltaa jo toivoa, josko tuhokausi alkaisi olla taaksejäännyttä elämää, mutta ei vielä nuolaista. Ensi viikolla herra täyttää 1v, pian tämä aika on mennyt. Viikko sitten koto konstein punnitsimme ja mittasimme poikaa ja saimme tulokseksi 28.6 kg ja 63cm. Korkeutta siis alkaa olla aivan riittävästi, nyt pitäis saada hoikkaan poikaan vähän massaakin, mutta äijä on niin nirso ruokien kanssa ettei oikein mikään tahdo kelvata. Yritä siinä sitten.

Elli ja Dara voivat mainiosti. Dara jaksaa ihmeesti vääntää ja painia Nemon kanssa. Tosin välillä silläkin menee pinna ukon ikuiseen riehumiseen ja silloin pitää vähän antaa hammasta ja palauttaa ukko ruotuun.

Annika vähän väläytteli ajatusta, että hän alkaisi keväällä treenaamaan agia Daran kanssa ihan meikäläisen opastamana. Se onkin ihan hieno juttu, sillä itsellä ei oikein rahkeet taida riittää kaikkien kolmen kanssa treenaamiseen. Daran aion jättää vakitreeniryhmästä pois ja jatkan vielä Ellin kanssa ainakin tämän kauden aktiivisesti omassa ryhmässä. Kun Elli kerran on kunnossa, niin turha sitä vielä on eläkkeelle hommasta laittaa vaikka veteraani-ikäinen kohta jo onkin. Nemon kanssa sitten olemme tyrkyllä dalmisten omaan ryhmään, jos sellainen kokoon saadaan. Peukkuja pidetään kovasti.

Alkaa olemaan näköjään enemmän sääntö kuin poikkeus, että nämä meikäläisen päivitysvälit venähtävät kuukauden mittaisiksi. Facebook on vienyt innon päivittää kuulumisia tänne.  Seuraavaksi siis kooste menneiden viikkojen tapahtumista.

Nemon kanssa jatkui keskiviikkoisin tokoilut ja rallytokoilut ja herra oli jo oikein mainio. Jopa paikkamakuut alkoivat sujua tosi hienosti. Lisäksi sain sen 90% keskittymään työn tekemiseen ja haahuilut jäivät vähemmälle joka kerta. Tosin kotosalla pahanteot ovat jatkuneet. Ruokailulistalla ovat olleet alakerran rottinkihuonekalut, portaat ja olohuoneen tapetit.   Alkaa olla välillä huumori tosi tiukassa, mutta sitten toisaalta taas se on niin ihana kakara, ettei voi muuta kuin nauraa. Mamman poika, joka rakastaa koko sydämellään. Pojat kait sitten vaan ovat poikia. Ei auta.

Dalmisyhdistyksen Open Show meni paremmin kuin odotin. Toki herra oli aluksi hyvinkin jännittynyt ja stressasi paikkaa ja ihmispaljoutta. Onneksi oli paljon ihania muita koiria, joten ne auttoivat vähän miestä rentoutumaan. Kehässä jo menikin paremmin. Ehkä se, kun sai jotain tekemistä, eikä vaan tarvinnut kököttää paikallaan odottamassa, auttoi asiaan. Nemo liikkui hyvin ja tuomarina toiminut Eeva-Maija Ripatti sai jopa katsoa hampaat, Nemon istuessa mun jalkojen välissä turvassa. Posetus nyt oli sitä ja tätä, mutta pysyi suht rauhallisena paikoillaan. Nemo sai EH:n ja arvostelun voi lukea tuolta näyttelytuloksista.

Sitten iskikin mammaan ja itseasiassa koko perheeseen semmoinen flunsaa, ettei ole aikoihin nähty. Mulla oli kuumetta kolme päivää ja niin kaamee yskä ja keuhkojen ahdistus, että muutaman metrinkin kävely oli yhtä tuskaa. Koirat olivat viikon ajan niukalla pellonreunapissatuksella ja tyypit alkoivat olla aika turhautuneita ja energisiä. Nemo ja Dara melskasivat sisällä niin, että hermo oli mennä.  Jouduin peruuttamaan myös lähdön Hyvinkäälle hyppärille Ellin kanssa, ei vaan jaksanut.

Viimein eilen pääsimme omaan halliin kisaamaan hyppyradalla. Neljän kuukauden tauon jälkeen Elli oli intoa täynnä kuin ruutitynnyri. Kuten arvata saattaa, uusi halli taas vaati lähempää tutkimista ja kolmannella esteellä (taas) muija lähti nuuskuttelemaan paikkoja ja kun reissultansa palasi,niin hyppäsi kolmosesteen väärältä puolelta. Sen jälkeen kaikki sujuikin kuin tanssi keväällä ja rata meni hienosti loppuun.   Pääasia oli, että Ellillä oli kivaa. Muutenkin se oli ihan onnessaan, kun sai pitkästä aikaa olla vain kahden mamman kanssa reissussa. Lopun kisapäivän olin töissä buffassa ja Elli nukkui kiltisti häkissä sen ajan.

Tänään pidin yhteislenkkiä, mutta paikalle ei saapunut kaveriksemme lenkkeilemään kuin Rohan emäntineen. Kiva kuitenkin, että edes he ja tarvoimme reilun tunnin lenkin kehnoilla poluilla. Hiki virtasi, mutta päivä oli jumalaisen kaunis ja aurinkoinen. Nemo "rakastui" tähän leikattuun Rohan-poikaan vähän turhankin kiihkeästi ja sain alkumatkasta komentaa sitä kokoajan pois raukan kimpusta. Loppu reissun Nemo jo käyttäytyi ja lenkki saatiin vietyä kivasti loppuun.

Loppuun vielä Nemon 10 kk posetuksia (kehnoja sellaisia) kuukauden takaa, sillä ukkohan on jo 11kk !!

Hurmurimies